Mitä tarkoittaa ripari?

Ripari käydään yleensä sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Riparilla tutustutaan uusiin ihmisiin, pohditaan elämän suuria kysymyksiä sekä tutustutaan kristilliseen uskoon ja perinteisiin. Se on ainutkertainen kokemus, jota moni muistelee vielä pitkään. Suomen evankelisluterilaisen kirkon riparit järjestetään usein leireinä kesällä tai koulun muuna loma-aikana, mutta vaihtoehtona on myös päivärippikoulu.

Jokaisella riparilla on ohjaajina seurakunnan työntekijöitä mm. pappeja, nuorisotyönohjaajia, diakoneita ja kanttoreita. Mukana on myös vapaaehtoisia nuoria eli isosia, jotka järjestävät monenlaista ohjelmaa riparin aikana.

Riparia sanotaan myös kasteopetukseksi, mutta riparille jokainen on tervetullut. Ei siis haittaa, vaikka nuori ei kuuluisi kirkkoon tai olisi kastettu. Riparille voikin siis tulla mukaan kuuluit sitten evankelisluterilaiseen kirkkoon, johonkin muuhun uskontokuntaan tai et mihinkään. Riparin aikana voi pohtia omalla kohdallaan, haluaako tulla kastetuksi sekä konfirmoiduksi ja liittyä kirkkoon. 

Ripari on kokonaisuus

Riparin voi käydä monella eri tavalla. Vaihtoehtoja on perinteisestä rippileiristä päivärippikouluun, mutta kokonaisuudessaan ripari kestää toteutustavasta riippumatta noin puolivuotta. Ripariin kuuluvat kevään tapaamiset, leiri/päiväripari sekä konfirmaatio. Kaikki riparin osat ovat yhtä tärkeitä. 

Alkujakso: Alkujaksolla nuoret tutustuvat omaan seurakuntaan, sen työntekijöihin, isosiin sekä muihin ripariryhmän nuoriin. Ryhmän tapaamiset alkavat ripariviikonlopulla. Sen jälkeen on kaikilla ryhmillä Iltamessu / 2.Pääsiäsipäivän messu, Avoimet ovet eli Open Doors-ilta, Lähetysilta ja Leiri-infoilta. Nämä tapaamiset ovat kestoltaan noin tunnin mittaisia. Tapaamiset pidetään seurakunnan tiloissa. Alkujakson tapaamisten ripariryhmäkohtainen aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.

Leiri tai päiväripari: Noin viikon mittaista leiriä/päiväriparia kutsutaan riparin intensiivijaksoksi. Tällöin nuoret viettävät aikaa yhdessä joko kirkolla tai leirikeskuksessa tutustuen kristinuskon sisältöihin. Tärkeää on myös toisiin nuoriin tutustuminen ja yhteinen hauskanpito.

Konfirmaatio: Ripari pääättyy konfirmaatioon. Se on nuoren ja läheisten yhteinen juhla. Konfirmaatiossa ja sen jälkeen nuori voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle. Nuori saa myös oikeuden toimia kummina ja voi mennä kirkossa naimisiin. Konfirmaatiomessuun voi kutsua perhettä, sukulaisia, ystäviä sekä tietenkin omat kummit. Kummien tehtävistä kertovat lisää riparien ohjaajat. Valokuvaaja ottaa konfirmaatiopäivänä yksityiskuvat sekä koko ryhmästä ryhmäkuvan. Kuvaus tapahtuu ennen konfirmaatiota Rekolan kirkolla.

 

// ]]>