Hiljaisuus ja retriitit

Hiljaisuudessa saat antaa taakkojen pudota.
Hiljaisuus hoitaa sisintäsi, ajatuksiasi, tunteitasi.
Hiljaisuus kasvattaa uutta luovaa, virkistävää ja syvällistä energiaa.

Tämä hetki on lahja.
Anna aikaa itsellesi.
Jätä kiire.
Jätä meteli ja anna hiljaisuuden koskettaa sinua.

Tervetuloa lepäämään!

Hiljaisuudessa voi levätä ja saada voimaa monella tavalla. Yksin, yhdessä luonnossa liikkuen tai pienissä hetkissä arjen keskellä.

Hiljaisuuden tapahtumissa ollaan yhdessä hiljaisuudessa, mutta silti oman hiljaisuuden äärellä. Toisten läsnäolo muistuttaa, että jaamme tämän maailman toisten kanssa. Samalla tulemme hiljaisuuden hoitamiksi omina itseinämme ja omien kysymystemme kanssa.

Hiljaisuus tarjoaa mahdollisuuden itsensä tutkiskeluun, hiljentämään vauhtia, voimaantumaan, etsimään omaa uskoa ja etsimään omasta sismmästä syvyyttä elämään.

Hiljaisuuden päivät ja vaellukset ovat ilmaisia.

Olet lämpimästi tervetullut Vantaankosken seurakunnan hiljaisuuden tapahtumiin ja pyhiinvaelluksiin!

Retriitit

Retriitissä vetäydytään konkreettisesti pois arjen kiireestä ja pakkotahtisuudesta esimerkiksi viikonlopun ajaksi.

Retriitti vietetään hiljaisuudessa, mutta ohjaajan kanssa on mahdollista sopia keskusteluhetkiä. Ohjelmaan kuuluu virikehetkiä, rukousta, meditaatiota, yhteisiä ruokailuja, hiljaiset saunat ja omaa aikaa. Retriittiin osallistujalla on oma huone.

Retriitti tarjoaa lepoa, ohjausta ja hengellistä matkakumppanuutta. Retriitti on matka itseen, oman mielen, hengen ja tunteen maisemiin.

Pyhiinvaellukset

Pyhiinvaellus on ikivanhaa perinnettä uuteen aikaan.

Matkaa tehdään osittain hiljaisuudessa ja luonnosta nauttien. Kiireisen ja vaativan ajan keskellä vaeltaminen ja lähiluonto tarjoavat mahdollisuuden yhdessä liikkumiseen ja luontohengellisyyteen. 

TULOSSA 2023:

Sydänrukouksen illat

Tervetuloa sydänrukouksen iltaan Myyrmäen Virtakirkkoon (Rajatorpantie 8), Suvanto-tilaan.

Hiljennymme kristillisen meditaation hengessä hiljaiseen rukoukseen.

Ilta koostuu lyhyestä virikepuheesta, hiljaisesta rukouksesta, mahdollisesta jakamisesta sekä loppurukouksesta. 

Joka toinen ma 14.8., 28.8., 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11., 4.12., 18.12. klo 18.00–19.00

Ohjaajana Kari Koivula p. 0400 605 955 / suti.koivula@gmail.com

Luontopyhiinvaellukset

Sunnuntaisin Vanhalta viilatehtaalta messuun. Kuljemme osittain hiljaisuudessa ja yhteistä matkaamme rytmittävät lyhyet rukoushetket taukoineen. Sään mukainen vaatetus ja omat eväät!

Sunnuntaisin 16.4., 14.5., 18.6., 16.7., 13.8. ja 17.9.  klo 08.00. lähtö Vanhalta Viilatehtaalta (Kuninkaantie 28, Vantaa).
Vaellus päättyy messuun Myyrmäen Virtakirkolla. Matka noin 6,5 km.

Pyhiinvaelluksen ohjaa Kari Koivula.
Ei ennakkoilmoittautumista.
Lisätietoja: Karilta puh. 0400 605955 tai suti.koivula@gmail.com

Pyhän Laurin vaellus 12.8.2023

Pyhän Laurin vaellus kuljetaan tänä vuonna Pyhän Birgitan jalanjäljissä.

Pääreitti lähtee Helsingistä Vanhakaupungin lahdelta ja kulkee Vantaan- ja Keravanjokien vartta Pyhän Laurin kirkolle.
Länsi-Vantaan lähtöpaikka on Vetokankaan uimalassa ja lähtöaika klo 10. Reitin pituus 7,8 km.

Varaa mukaan mukavat kengät ja säähän sopiva vaatetus, sekä riittävästi juotavaa ja pientä evästä. Kaikki vaellukset päättyvät Pyhän Laurin kirkolle, jossa voi osallistua Birgitta-aiheiseen luentoon klo 13 ja keskiaikaiseen messuun klo 14.

Pyhän Laurin kirkon piha-alueella on samana päivänä runsaasti ► Helsingan keskiaikapäiväänLinkki avautuu uudessa välilehdessä liittyviä tapahtumia ja ruokakojuja, joista voi ostaa itselleen vaelluksen jälkeen mieleistä syötävää. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Lue lisää ► Pyhän Laurin vaellus juhlii Pyhän Birgitan juhlavuotta elokuussa

Hengellinen ohjaus

Hengellistä matkakumppanuutta turvallisessa ohjauksessa. Ryhmään voi osallistua jatkuvasti tai silloin, kun itselle sopii. 

Henkilökohtainen rukous ja mietiskely, jossa hiljaisuus on keskeinen elementti. Oman uskon syventämistä ja vakiinnuttamista kolmiyhteiseen Jumalaan. Kristillinen meditaatio on hengähdys ja rukouspaikka kristillisen meditaatioperinteen hengessä.

Tanssi ja kehollisuus seurakunnan elämässä

Meditatiivinen Pyhä tanssi on rukousta ja meditaatiota liikkeessä, musiikin tahdissa. Kehon kieli on vahva väline tuoda esiin evankeliumin ilosanomaa maailmassa.

Jumalanpalveluselämässä liike sopii messun eri osiin. Tanssin ja liikkeen avulla voidaan rukoilla messussa yhteisten tai yksityisten rukousaiheiden puolesta. Psalmit kehottavat: "Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden!"

Rukous

Rukous kantaa.

Sydämen puhetta.
Sisäistä mietiskelyä.
Kehon ja mielen rukousta, sanatonta huokausta.
Puhetta tai liikettä Jumalalle.
Pyyntöä, ylistystä, kiitosta.

Hänessä me olemme, elämme ja liikumme.

Hiljaiset paikat

Hiljainen paikka on kaupunkimiljöössä kohta, jossa voit sulkea korvat kaupungin meteliltä, pysähtyä vain olemaan. Hiljainen paikka tarjoaa mahdollisuuden myös läheisen muistolle. Voit tuoda kynttilän muistelupaikoille. 

  • Kivistön kirkon muistelupaikka - Laavatie 2
  • Myyrmäen kirkon koivikko, muistelupaikka - Uomatie 1, bussipysäkin puoleinen alue
  • Seutulan kappelin muistelupaikka - Solbackantie 6, kappelin pihamaalla ja lähiympäristössä 

Luontohengellisyys

Luontohengellisyydessä yhdistyvät kristillisen spiritualiteetin ja ekologisen ajattelun voimaannuttavat kokemukset. Vaeltaminen ja lähiluonto tarjoavat mahdollisuuden liikkumiseen ja hengellisyyteen. Ihmisen psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi syvenee luontoyhteyttä vahvistamalla.

Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Vantaankosken seurakunta
Rajatorpantie 8
01600 Vantaa

Aloitin 1.1.2020 Vantaankosken seurakunnassa seurakuntapastorina. Vuodesta 2015 olen ollut pappina Korsossa tai Vantaankoskella ja sitä ennen Helsingissä. 

Vuonna 2022 olin diakoniapastorin sijaisena ja 2023 alussa toimin arjen kristillisuuden alueen papppina. Luonnollisesti teen papin perustehtäviä kuten kirkollisia toimituksia ja jumalanpalveluselämä. 

Olen ollut pappina kohta 23 vuotta erilaisissa tehtävissä ja olen myös kirjallisuusterapiaohjaaja ja toimittaja. Lisäksi lähetystyö ja kv-asiat  ovat lähellä sydäntäni. Saavutettavuus ja vammaisuus ovat osa erityisasiantuntemustani.  16.11.2022 sain rovastin arvon. 

Harrastuksiani ovat valokuvaus ja puutarhanhoito. Kirjallisuus on sekin minulle merkityksellinen harrastus.