Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kummius on kunniatehtävä, mutta hyvä kummi voi olla monella tavalla. Joillakin kummin rooli jalostuu vasta vuosien myötä.
- Kummiksi ei oteta ketä tahansa. Usein jo raskausaikana alkaa miettiminen, ketä pyytää kummiksi. Aina välillä kuulee tarinoita, että ollaan tokaluokkalaisina päätetty kaverin kanssa, että jos saadaan lapsia, niin meistä tule sitten toistemme lasten kummeja, kokenut kastepappi Johanna Jakonen kuvailee.
Paitsi kunnialta, voi kummiksi kutsuminen myös äkkiseltään tuntua vastuulta. Pitäisikö kummin olla jotenkin tietynlainen? Pappi ja itsekin kummitäti Terhi Viljanen on sitä mieltä, että hyviä kummeja on kovin monenlaisia.
- Itse ajattelen, että hyvä kummi on sellainen, joka haluaa hyvää lapselle ja olla jollakin tavalla mukana tämän elämässä. Kenelläkään ei ole liikaa sellaisia, jotka välittävät. Kummeja pyydetään mukaan heidän oman persoonansa takia. Syystä tai toisesta vanhemmat toivovat juuri heitä mukaan lapsensa elämään, Viljanen sanoo.
Vanhemmat saattavat toivoa erilaisia asioita eri kummisuhteilta. Jos valitsee ulkomailla asuvan kummin, ei todennäköisesti oleta, että tämä olisi päivittäin tai viikoittain lapsen elämässä mukana.
- Se, mikä yhdistää on, että kummi on läheinen, tärkeä ja luotettava ihminen. Se ei tarkoita sitä, että asuttaisiin edes samalla mantereella, vaan että kummi on kiinnostunut, Jakonen täydentää.
Hänen kokemuksensa mukaan vanhemmat saattavat miettiä kummivalintaa tehdessään aika käytännönläheisestikin ja vaikka, että lähellä asuvan kummin kanssa voi mennä leffaan.
- Usein ajatellaan, että jos kummilla on jokin harrastus, niin siitä voisi välittää jotakin lapselle. Joskus vanhemmat kertovat, miten kummit ovat ihan erilaisia kuin he itse. Jos kummi on vaikka itsestä poiketen rohkea reppureissaaja, niin ehkä toivoo, että jotain siitä välittyisi lapselle.
Jos haluaa kirkonkirjoihin merkittävän virallisen kummistatuksen, tulee olla kirkon tai jonkin muun lapsikasteen hyväksyvän kristillisen yhteisön jäsen taikka sitten liittyä kirkkoon. Siitä, miten kirkkoon voi käytännössä liittyä, löytyy lisää tämän linkin takaa.
Kummius on elämänpituinen virka, joka ei pääty, vaikka lapsi aikuistuu.
- Joillakin kummius puhkeaa kukkaan vaikka kummilapsen ollessa teini tai vasta aikuinen, kun löytyy yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kaikille ei ole niin ominaista olla tekemisissä pienen lapsen kanssa, Viljanen pohtii.
Lapselle tai nuorelle voi vielä myöhemmin lisätä enintään kaksi kummia. Jakonen sanoo, että näin halutaan toimia esimerkiksi silloin, kun tiet eroavat tai yhteydet eivät jostain syystä säily. Joskus halutaan lisätä vaikkapa kummin puoliso, joka on ollut lapselle läheinen koko tämän iän.
Välillä voi käydä niin, että vanhemman kummivanhemmasta tulee tärkeä lapsillekin.
- Meillä on omassa perheessä sellainen käsite kuin isokummius. Me vanhemmat olemme vielä aikuisena paljon tekemisissä omien kummiemme kanssa ja olemme siksi halunneet, että he ovat myös lasten elämässä tärkeitä, Jakonen kertoo.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä