Avioliiton juhlistaminen

Kirkko tuntee vihkivalojen uusimistilaisuuden nimellä avioliiton vihkimisen muistopäivä. Rukoushetki voidaan pitää avioliittoon vihkimisen vuosipäivänä tai muulloinkin avioparin sitä toivoessa.

Rukoushetkessä kiitetään yhteisestä elämästä ja pyydetään siunausta tuleviin vuosiin. Sitä voidaan viettää myös avioparia koskettaneen kriisin jälkeen vahvistukseksi sitoutumiselle. Rukoushetkeä vietetään usein myös avioliiton merkkipäivänä, kuten hopea- tai kultahääpäivänä. 

Sen johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetki voidaan viettää myös perhepiirissä. Sopivia paikkoja rukoushetkelle ovat esimerkiksi kirkko, kappeli tai koti.

Toimi näin:

1. Ajankohta

Rukoushetki voidaan toimittaa esimerkiksi sinä päivänä, kun avioliittoon vihkimisestä on kulunut vuosi tai kymmenen vuotta jne. Pariskunta voi itse päättää, mikä on hyvä aika tilaisuudelle.

2. Kirkon varaaminen

Luontevin vaihtoehto on pitää rukoushetki siinä paikassa, missä vihkiminenkin on tapahtunut. Tilaisuus voidaan kuitenkin toimittaa esimerkiksi pitkän välimatkan takia myös muualla. Seurakuntien kirkkojen ja muiden tilojen varaukset tehdään seurakunnan kirkkoherranvirastossa.

3. Papin varaaminen

Pappi varataan seurakunnan kirkkoherranviraston kautta.

4. Ystävät ja sukulaiset

Rukoushetkeen voidaan pyytää ystäviä ja sukulaisia mukaan.

5. Rukoushetken kulku

Rukoushetki alkaa virrellä tai vihkilaululla, jonka jälkeen lausutaan johdantosanat. Sen jälkeen tulee psalmi, raamatunluku, rukous ja siunaaminen.

6. Rukoushetken jälkeen perhejuhla

Rukoushetken jälkeen voidaan viettää yhteistä perhejuhlaa. Monet parit, jotka aikoinaan pitivät pienet häät, haluavat vuosipäivän rukoushetken jälkeen juhlia suuremmalla joukolla. Perhejuhlan voi järjestää kotona tai esimerkiksi seurakuntien tiloissa. Lue lisää tilojen käytöstä.

Puhekuplat joissa sydän
Pyhän Laurin kirkko