Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaikissa Vantaankosken seurakunnan viestintään liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä minuun. Olipa kyse verkkosivuista, somesta, mediasta, painotuotteista tai mistä tahansa seurakunnan näkyvyydestä.
Myös Whatsapp.
Toimin Rekolan seurakunnassa toimistosihteerinä eli todennäkösesti vastaan puhelimeen, kun olet varaamassa Rekolan seurakunnalta tiloja tai pappia.
Varaukset tehdään kirkkoherranviraston kautta numerosta 09 830 6700
Vastaan myös Rekolan seurakunnan tiedotuksesta.
Seurakunnan arkea pääset parhaiten seuraamaan somesta mm. Facebookista, Instagramista sekä Youtubesta.
Tulin töihin Tikkurilan seurakuntaan tiedottajaksi vuonna 2014. Sitä ennen olin työskennellyt pitkään toimittajana ja nähnyt arkea useissa eri medioissa. Viestinnän ilmiöiden ihmettely ja kirjoittaminen ovat olleet vuodesta toiseen pysyvä kiinnostuksenkohteeni molemmissa ammateissa.
Tikkurilassa työni on vaihtelevaa ja monipuolista, ja olen iloinen voidessani olla mahdollistamassa sitä arvokasta työtä, jota täällä tehdään. Olipa kyse sitten diakonian laajasta auttamistyöstä, lasten ja perheiden monipuolisesta kerhotoiminnasta tai laadukkaista konserteista, vain joitakin mainitakseni.
Lisää siitä, mitä Tikkurilan seurakunnassa tapahtuu saat tietää kurkkaamalla seurakunnan sometilejä. Facebookissa meidät löytää: Tikkurilan seurakunta Vantaan Pyhän Laurin kirkko Tiksin lapset ja perheet Hääyö Tiksin nuoret aikuiset Helsingan keskiaikapäivä Tiksin srk-nuoret) Instagramissa ja Twitterissä olemme: Tiksinsrk tiksinnuoret ja tiksin_lapset_ja_perheet YouTubessa: Tikkurilan seurakunta
Elämää Tikkurilan uudessa kirkossa ja sen ympärillä puolestaan seurataan blogissa nimeltä Tikkurilan taivaan alla.
#kirkkovantaalla
www.facebook.com/kirkkovantaalla
www.instagram.com/kirkkovantaalla
www.twitter.com/kirkkovantaalla
Viestintä, retriitit, hankinnat ja työsuojeluasiat, tapahtumat, projektit
Toimin kasvatus- ja sairaalatyönsihteerinä Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön palveluissa. Tiedotan mm. retriiteistä, konserteista ja erilaisista yhteisistä tapahtumista. Kauttani tavoitat myös oppilaitostyön ja sairaalatyön työntekijät, jos et saa heihin muuten yhteyttä. Teen töitä pääsääntöisesti kasvatuksen ja sairaalatyön tiimeille, mutta etenkin viestintää myös koko yhteisille palveluille.
Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla.
Korson seurakunnan viestinnästä vastaava seurakuntapastori
Työvapaalla 8.1.2024 saakka
Vantaan seurakuntien viestintäpalveluissa tehtäviini kuuluvat mediayhteydet ja Kirkko ja kaupunki -yhteistyö. Lisäksi teen viestinnän suunnittelua, työyhteisöviestintää, sisältöjä nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan sekä autan ja tuen työntekijöitä, seurakuntia ja yksiköitämme viestinnän suunnittelussa ja tekemisessä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä