Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Korson seurakunnassa tarjotaan Walk in terapiaa alle 29 vuotiaille nuorille. Walk in terapia on ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa. Sen juuret ovat Kanadassa, josta se on rantautunut Suomessa ensin Tampereelle ja Helsinkiin, sieltä nopeasti Keravalle ja Vantaalle, ja yhä eteenpäin.
Tavoitteena on tuoda konkreettista apua nuorille ja nuorille aikuisille mielen hyvinvoinnin tueksi. Walk in terapian avulla voidaan tarjota matalan kynnyksen apua, ja kannatella mielenterveyspalveluihin jonottavia nuoria odotusaikana.
Korson kirkolla Walk in - terapiaa on maanantaisin klo 16-19. Silloin tarjotaan 45-60 minuutin Walk in- terapia-aikoja, joihin nuori voi kävellä sisään ilman ennakkovarausta. Aika on myös mahdollista varata etukäteen walk in terapian sähköisen ajanvarauksen kautta. Lisäksi on mahdollista varata myös etätapaaminen. Walk in-terapiaan voi osallistua halutessaan myös nimimerkin turvin anonyymina. Terapeutteina toimivat lyhytterapeuttiopiskelijat. Kertakin voi auttaa, mutta walk in terapiaan saa tulla myös uudestaan.
Lisätietoja Satu Mukala puh. 0503564838
Työskentelen Korson seurakunnan nuorisotyössä. Teen yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa, ja minuun voitkin törmätä paitsi seurakuntamme Nuortenkulmassa, myös mm. Korson alueen kouluilla ja nuorisotaloilla.
Jos kaipaat luotettavaa aikuista, jonka kanssa puhua pienestä pulmasta tai suuremmastakin solmusta elämässäsi, ota rohkeasti yhteyttä! Tavoitat minut myös Whatsappilla.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä