Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
”Tämä mekko on mummini jatkosodan jälkeen 40-luvulla esikoiselleen, eli äidilleni, ompelema. Siitä lähtien sitä on käytetty äitini lisäksi hänen kahdella nuoremmalla sisaruksellaan, ja heidän lapsillaan ja lapsenlapsillaan.
Tällä hetkellä mekko kiertää siis jo kolmannessa sukupolvessa. Juuri nyt mekko on meillä säilytyksessä, koska 1,5-vuotias Risto-poikamme on sukumme nuorin.
Alun perin kastemekossa taisi olla tyllinä nyt jo edesmenneen mummini häähuntu. Tuo huntu kuitenkin rapistui, ja se on 70-luvun puolivälissä korvattu äitini häissään käyttämällä hunnulla.
Nauhoja mekkoon on uusittu tarpeen mukaan, ja siihen kuuluu sekä vaaleanpunainen että -sininen rusetti ja nauha, joita tarpeen mukaan vaihdetaan ja kiinnitetään kevyesti harsimalla.
Mekko on säilynyt uskomattoman hyvin yli 75 vuotta. Nykyään mekko on perheemme aarre, jota on käytetty laskujeni mukaan tähän mennessä yhteensä ainakin 22 vauvalla. Se kulkeutuu ristiäisten aikaan aina suvun nuorimman vauvan perheeseen, josta sitä tiedetään kysellä.”
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä