Lapsen ja vanhemman eroryhmä

Lokakuussa 2023 tarjoamme ammatillisesti ohjattua vertaistukea eron kohdanneille perheille. Perheen eroryhmä on tarkoitettu toiselle vanhemmalle yhdessä lapsen / lasten kanssa. Ryhmäkertoja on yhteensä 8, joista osa ollaan yhdessä ja osa omissa vertaisryhmissä. Perheen eroryhmässä niin vanhempi kuin lapset pääsevät käsittelemään eron tuomia muutoksia vertaistuen avulla. Keskiössä on lasten tunteet ja tarpeet sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Tavoite on myös etsiä yhdessä voimavaroja ja keinoja uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen jokaisen erityisyyttä ja rajoja kunnioittaen. Työskentelyssä hyödynnetään erilaisia luovia menetelmiä.

Ryhmä soveltuu perheille, joissa eropäätös on jo tehty ja vanhemmat ovat sopineet asumisjärjestelyistä.

Ryhmä kokoontuu 26.10. – 14.12.2023 klo 17 – 19

Ryhmä kokoontuu osoitteessa Kultarikontie 1 A 2.krs, Vantaa.

Ryhmä on maksuton, edellyttää sitoutumista kaikille kerroille. Ryhmäilloissa tarjolla pieni välipala.

Ryhmään otetaan n. 8 perhettä / 8 lasta, jotka ovat iältään 7 – 12.

Ilmoittautuminen alkaa 16.8. sähköisellä Webropol-lomakkeella. Linkki avautuu uudessa välilehdessäRyhmään osallistujat haastatellaan ennen ryhmään valitsemista.

Ohjaajina toimivat perheneuvoja Terhi Lahdensalo, eroauttamisen ohjaaja Minna Raitanen, perheneuvonnan työntekijä, perhetyön pastori Minna Ruuttunen sekä apuohjaajana vertaisnuori.

Järjestäjät: Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen perhetyö

 

Tunnekeskeinen parisuhdekurssi

Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus järjestää Myyrmäessä Virtakirkolla (Rajatorpantie 8) Tunnekeskeisen parisuhdekurssin syksyllä 2023.


Kurssi kokoontuu kuutena torstaina: 14.9., 28.9., 12.10., 26.10., 9.11. ja 23.11. klo 17-19. Kokoontumisten aikana lastenhoito järjestetty.

Kurssin ohjaajina toimivat perheneuvojat Riitta Tapionsalo ja Juhani Koskelin.

Kurssi on tarkoitettu vantaalaisille pareille ja mukaan voidaan ottaa 6 paria. Kurssille hakeutuvat parit haastatellaan. Tunnekeskeinen parisuhdekurssi on ennaltaehkäisevä eikä sovellu pareille, joiden ongelmana on akuutti kriisi, väkivalta tai liiallinen alkoholinkäyttö. Kurssilaisten odotetaan osallistuvan jokaiseen kokoontumiskertaan, sillä kokoontumiset rakentuvat edellisten kertojen teemoille. Kurssiin liittyy harjoitusten ja kotitehtävien tekemistä sekä kirjan Kunpa sinut tuntisin paremmin (Sue Johnson) lukemista. Kurssi on maksuton.

Monesti arjen keskellä voi tuntua, että tunneyhteys kumppaniin on heikko tai suorastaan olematon. Ei osata tai uskalleta puhua asioista suoraan, ymmärretään toisen viestit väärin. Lämpimän ja rakastavan suhteen sijaan elämää voivat täyttää riidat ja negatiiviset toimintamallit, jotka helposti ajavat pariskuntaa kauemmaksi toisistaan. Jossain syvällä piilossa ovat kuitenkin tarpeet tulla kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi.

Kiintymyssuhde kumppaniin on elintärkeä. Siksi tunneyhteyden katkeamisen uhka saa ihmisen reagoimaan tähän uhkaan itselleen tyypillisellä tavalla, esimerkiksi hyökkäämällä tai vetäytymällä. Nämä keinot usein pahentavat tilannetta entisestään. Tunnekeskeinen parisuhdekurssi perustuu kiintymyssuhdeajatteluun, jonka avulla opetellaan tunnistamaan parisuhteen negatiivisia kehiä, avaamaan niitä sekä ymmärtämään omaa ja toisen käyttäytymistä yhteyden katkeamisen uhatessa. Negatiivisten kehien pysäyttäminen ja pinnan alla olevien tunteiden löytäminen ja jakaminen auttavat vahvistamaan tunneyhteyttä ja siten rakentamaan rakastavaa, turvallista ja hyvinvoivaa parisuhdetta.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset

Ilmoittautumiset Webropol-lomakkeellaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Lisätiedot:

Perheneuvoja Riitta Tapionsalo: riitta.tapionsalo@evl.fi, puh. 050 3476451
Perheneuvoja Juhani Koskelin:  juhani.koskelin@evl.fi, 050 3473979.
 

Ilmoittautumiset viimeistään 25.8.2023.

 

 

 

 

 

Äiti silittää alakuloisen pojan päätä