Neulo kastemekko tällä ohjeella itse!

Tällä ohjeella voit neuloa kastemekon omalla lapselle, sukulaisella tai vaikkapa ystävän ristiäisjuhlaan.  Ohje on jaettu esimerkinomaisesti eri viikoille, mutta voit edetä omaan tahtiisi.

Ohje viikolle 1

Neulo helmaosa yhtenä kappaleena pyöröpuikoilla edestakaisin, mekko on takaa auki. Kahdella, normaalia neulepuikkoa pidemmällä pyöröpuikolla neulominen helpottaa suuren silmukkamäärän neulomista. Luo yhdelle nro 4 pyöröpuikolle 408 s. Neulo nro 3½ pyöröpuikoilla tasona

ainaoikeaa 3 kerrosta. Jatka molemmissa reunoissa 4 s:lla ainaoikeaa ja aloita keskimmäisillä silmukoilla pitsineule. Aloita pitsineule ruutupiirroksen 1.krs:lta seuraavasti: neulo 4 s oikein, toista sitten mallikerta  ​ 25 s) 16 kertaa ja neulo lopuksi 4 s oikein. Toista kerrokset 1-4 yhteensä 5 kertaa.

(Alkuperäinen kastemekon ohje ja kuva Novita/Anja Tähti (julkaistu Novitan luvalla), Nalle-langalle ohjetta muokannut Johanna Jakonen)

Ohje viikolle 2

Koska alku on tämän neuletyön aikaa vievin osuus, on todennäköistä, että joudut vielä jatkamaan edellisviikon ohjeiden parissa.

Ohje viikolle 3

Neulo seuraavaksi kerrokset 5-8. Kerroksella 5 työstä kaventuu 32 s ja työssä on nyt 376 s. Toista kerrokset 9-12 yhteensä 10 kertaa.

Ohje viikolle 4

Neulo kerrokset 13-20. Kerroksilla 13 ja 17 kaventuu yhteensä 64 s ja työssä on nyt 312 s. Toista kerrokset 21-24 yhteensä 10 kertaa.

Ohje viikolle 5

Neulo seuraavaksi kerrokset 25-28. Kerroksella 25 kaventuu 32 s ja työssä on nyt 280 s. Toista kerrokset 29-32 yhteensä 11 kertaa.

Ohje viikolle 6

Neulo kerrokset 33 - 44. Kerroksilla 33 ja 37 kaventuu yhteensä 64 s ja työssä on nyt 216 s. Neulo vielä oikean puolen kerros seuraavasti: neulo 4 o, 1 n, 3 s nurin yhteen, 2 oikein yhteen etureunoistaan, lk, 1 o, lk, 2 oikein yhteen takareunoistaan, 3 s nurin yhteen, * 2 s nurin yhteen, 3 s nurin yhteen, 2 oikein yhteen etureunoista, lk, 1 o, lk, 2 oikein yhteen takareunoista, 3 s nurin yhteen *, toista *-* ja neulo kerroksen lopussa vielä 1 n ja 4 o. Työssä on nyt 137 s. Ota työhön ohuemmat puikot ja jaa työ kolmeen osaan seuraavasti: jätä kummassakin reunassa 35 s odottamaan takakappaleita varten ja keskimmäiset 67 s etukappaletta varten. Neulo ensin kappaleen oikeassa reunassa  ​ vasen takakpl) 35 s:lla sileää neuletta 5 krs niin, että neulot takareunassa edelleen 4 s:lla ainaoikeaa. Huom. tee ensimmäinen napinläpi, kun olet neulonut 2 krs. Tee napinläpi seuraavasti: neulo reunasta 3 s o, ota langankierto puikolle ja tee ylivetokavennus. Jätä s:t odottamaan ja neulo etukappaleen silmukoilla 5 krs sileää oikeaa ja jätä s:t odottamaan. Neulo vielä oikean takakappaleen silmukoilla 5 krs sileää oikeaa ja takareunassa 4 s:lla ainaoikeaa. Jätä s:t odottamaan.

Ohje viikolle 7 Nyt ovat vuorossa hihat

Luo yhdelle nro 4 puikolle 53 s. Neulo nro 3½ puikoilla ainaoikeaa 3 kerrosta. Aloita pitsineule reunasilmukoiden sisäpuolella kuvion 29.krs:lta seuraavasti: neulo 1 s, toista mallikerta  ​ 17 s) 3 kertaa ja neulo 1 s. Toista kerrokset 29-32 yhteensä 3 kertaa. Vaihda työhön ohuemmat puikot ja jatka neulomalla reikärivi silkkinauhaa varten: neulo 1 o, * 2 oikein yhteen, lk puikolle ja 2 s oikein *, toista *-* koko kerroksen ajan. Neulo sileää neuletta ja kavenna ensimmäisellä kerroksella 1 s pois = 52 s. Neulo kunnes hihan korkeus on n. 14 cm. Jätä s:t odottamaan ja neulo toinen hiha samoin.

Ohje viikolle 8 Kaarroke ja viimeistely

Kaarroke: Ota ohuemmille puikoille kaikki kappaleet seuraavasti: vasemman takakappaleen 35 s, hihan 52 s, etukappaleen 67 s, toisen hihan 52 s ja vielä oikean takakappaleen 35 s = 241 s. Neulo sileää neuletta tasona ja neulo molemmissa reunoissa edelleen 4 s:lla ainaoikeaa. Huom. tee vasemman takakappaleen reunassa vielä 3 napinläpeä 3 cm:n välein. Aloita heti myös kaarrokkeen kavennukset. 1.kavennuskerros: neulo 32 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 46 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 61 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 46 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen ja vielä 32 s oikein. Kerroksella kaventui yhteensä 8 s = 233 s. Neulo nurjan puolen kerrokset ilman kavennuksia. 2.kavennuskerros: neulo 31 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 44 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 59 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 44 s oikein, tee ylivetokavennus, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen ja vielä 31 s oikein. Kerroksella kaventui yhteensä 8 s = 225 s. Jatka kavennuksia tähän tapaan joka 2.krs kunnes kaarrokkeen sileän neuleen korkeus on n. 9 cm ja olet tehnyt kavennukset yhteensä 14 kertaa. Työssä on nyt 129 s. Ota etukappaleen keskimmäiset 11 s esim. langalle odottamaan pääntietä varten ja neulo ensin toinen puoli. Neulo 59 s:lla vielä 8 krs, jatka raglankavennuksia normaaliin tapaan (vielä 4 kertaa) ja ota pääntiellä odottamaan joka 2.krs 1x4 s ja 3x2 s. Huom. nosta pääntien reunassa kääntymisen jälkeen aina 1 s neulomatta ja ota samalla langankierto puikolle. Kun olet neulonut 8 krs, jätä loput 33 s odottamaan ja neulo toinen puoli samoin. Viimeistely Ota pääntietä varten ohuemmille puikoille olan 33 s, etupääntien 31 s ja vielä toisen olan 33 s = 97 s.

Neulo 1 krs oikein seuraavasti: tee viimeinen napinläpi ja kavenna kerroksen aikana 16 s tasavälein. Huom. neulo pääntien reunojen kohdalla aina nostettu silmukka ja langankierto yhteen.

Neulo näillä 81 s:lla ainaoikeaa vielä 5 krs ja päätä s:t Aseta kpl:eet alustalle mittoihinsa, kostuta sumuttamalla työn nurjalta puolelta ja anna kuivua. Ompele hihojen saumat. Ompele napit, pujota silkkinauhat hihansuihin ja laita koriste paikalleen.

​Kuvat: Novita ja Tikkurilan seurakunta

Neuleruudukka, äiti ja vauva sekä lähikuva neuleesta.