Kirkkomuskari

Kirkkomuskarissa lapset ja vanhemmat pääsevät nauttimaan musiikista yhdessä. Tunneilla lauletaan, loruillaan, soitetaan, liikutaan ja kuunnellaan musiikkia sekä opitaan musiikillisia peruskäsitteitä. Opettajana Jaana Mothoni-Vahermaa. Tervetuloa mukaan!

 

Kenelle?

Kirkkomuskariin ovat tervetulleita kaikki musisoinnista kiinnostuneet.Kirkkomuskari on tarkoitettu ensisijaisesti 0-4 -vuotiaille lapsille ja lasten läheisille aikuisille. Muskariryhmät toimivat Hämeenkylän kirkolla. Ikäjakauma on suuntaa-antava ja perhe voi itse päättää ryhmän, johon ilmoittautuu. Muskariin osallistutaan oman läheisen aikuisen kanssa. Muskarissa on läsnä hengellinen ulottuvuus. Muskaritoiminnassa mukana olevia kutsutaan myös  mukaan toteuttamaan lasten ja perheiden jumalanpalveluksia. 

Kirkkomuskarissa on iloista toimintaa  laulun, lorutuksen, leikin ja musiikin tahtiin. Myös rauhoittumista ja vanhemman ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen vahvistamista, hellää läsnäoloa.  Musiikkikasvatus on varhaisiän tavoitteellista toimintaa, joka kehittää lapsen henkistä, hengellistä, musiikillista kasvua. Lapsi tutustuu musiikin perusasioihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehosoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Perhe saa samalla mukavan lauluvaraston kotiin. Muskarin mukavassa ilmapiirissä tutustutaan toisiin samassa lasten ikävaiheessa oleviin perheisiin, seurakunnan toimintaan turvallisen Taivaan Isän rakastamana.

Kirkkomuskarin jälkeen voit jäädä aulaan leikkimään lapsesi kanssa. Tarjolla on klo 11 Yhteisen pöydän lounas seurakuntasalissa. Vauvan / taaperon vaunut / rattaat voi jättää ala-aulan välieteiseen sisälle.

Syksy2023

Kaikkia ryhmiä ohjaa musiikkikasvattaja Jaana Muthoni-Vahermaa. Kaikki syyskauden ryhmät ovat 30 min. ryhmiä. Lähiopetuksessa ryhmät kokoontuvat:

Kausi alkaa ke 16.8.2023 Poikkeusviikoista ja muista erityisjärjestelyistä tiedotetaan erikseen.

llmoittautuminen ja laskutus

Ilmoittautuminen on sitova - ilmoittautumalla mukaan sitoudut kausimaksuun. Laskutus tapahtuu sähköisesti.

Syyskauden hinnat:

  • 60e kausi Vauva- ja Taaperomuskarit, sisarusalennus, -15 e.

 

 

Vauva soittaa xylofonia
Vauva soittaa xylofonia

Ota yhteyttä

Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Hämeenkylän seurakunta

Työalavastuu: perhetyö, iltapäiväkerhotyö, varhaiskasvatusyhteistyö, pyhäkoulutyö Menetelmä-ohjaaja: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, ReTeaming, Solmuja parisuhteessa-neuvoja Parisuhteen kuntokartoitus, Parisuhteen ja Vanhemmuuden Palikat, Toimiva Perhekoulu, Erosta eteenpäin, Kouluikäisten lasten eroryhmien ohjaaja (Kasper ry),Tarinoiden maa, Muksuoppi