Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Korson kirkko
Laitetaan seurakunnan sydän sykkimään yhdessä! Tule tekemään kirkonmenoja yhdessä.
Tule mukaan messuavustajien koulutukseen. Messuavustajana pääset mukaan tekemään koko seurakunnan yhteistä jumalanpalvelusta palvelutehtävissä, kuten ehtoollista jakaen, tekstejä lukien, musisoiden, kolehtia keräten tai vaikka kastepuun lehtiä keräten.
Tai onko sinulla mielessäsi tehtävä, jota haluaisit hoitaa?
Tule mukaan, niin etsitään sinulle sopiva tehtävä yhteisissä kirkonmenoissa.
Voit tulla mukaan koko perheen voimin! Korson kirkossa on oma lasten paikka ja lapsille voi löytyä myös jännittävää tekemistä muutenkin. Onpahan meillä ollut muutaman kerran lapsi kantamassa esimerkiksi leipälautasta ehtoollista jaettaessa.
Koulutukseen osallistuminen ei sido sinua mihinkään. Se kuitenkin antaa mahdollisuuden tulla esimerkiksi ehtoollisen jakajaksi.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Korson seurakunta
Olen Minttu ja toimin Korson seurakunnassa jumalanpalveluselämän ja hallintopappina. Tehtäviini kuuluvat jumalanpalvelusten lisäksi perinteiset papin työt: kirkolliset toimitukset eli hautaan siunaamiset, kasteet ja avioliittoon vihkimiset. Nämä ovat papin työssä juuri sitä ydintä, josta pidän aivan erityisen paljon. Nautin työssäni erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kohtaamisesta ja läsnäolosta ihmisten arjessa ja juhlassa. Koen tämän suureksi etuoikeudeksi. Minuun voit olla yhteydessä, halusitpa keskustella elämän iloista tai suruista, suunnitella perheesi ja läheistesi juhlahetkiä tai jos sinulla on ajatuksia tai ideoita.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä