Uutislistaukseen

Pappi jakaa ehtoollista alttarilla.

Ehtoolliselle pääsee taas – seurakunnat ovat keksineet luovia tapoja jakaa ehtoollista koronarajoituksia noudattaen

25.1.2021 08.00

Jotkut seurakunnat vaativat etukäteisilmoittautumista, osa pitää useita pieniä tilaisuuksia.

Helsingin ja Espoon piispat kehottivat viime viikolla seurakuntia järjestämään seurakuntalaisilleen mahdollisuuksia osallistua ehtoolliselle. Koronapandemian vuoksi messuissa saa olla vain kymmenen henkeä, joten seurakuntalaiset ovat pääkaupunkiseudulla jo pitkään jääneet ilman ehtoollista.

Turvallisuudesta ei nytkään tingitä. Ratkaisuja tilanteeseen haetaan useammallakin eri tavalla ja kokemuksiakin joissakin seurakunnissa jo on.

Agricolan kirkon viime sunnuntain Tuomasmessun jälkeen viisi etukäteen ilmoittautunutta ihmistä nautti messussa siunatun ehtoollisen. Haagan seurakunnan Huopalahden kirkossa kävijöitä oli niin ikään viisi. Siellä järjestettiin erillinen pieni ehtoollishetki.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo ohjeisti hiippakunnan kirkkoherroja valitsemaan kolmesta mahdollisesta tavasta jakaa ehtoollinen. Näiden käytöstä tai soveltamisesta päättäminen on paikallisesti kunkin kirkkoherran harkittavissa.

Piispan mukaan ensimmäinen malli on, että kirkossa järjestetään lyhyitä ehtoollishetkiä, joissa voi olla paikalla kymmenen henkeä kerrallaan. Näitä 15–25 minuutin tilaisuuksia voidaan pitää useampia, jos tarve on. Tilaisuuksiin voi olla ennakkoilmoittautuminen netissä, puhelimessa tai vasta paikan päällä.

Toiseksi seurakunnissa voidaan Laajasalon mukaan lisätä mahdollisuuksia yksittäiseen ehtoolliseen kotona tai laitoksissa. Kolmas on Tampereen ja Espoon hiippakunnissa ohjeistettu mahdollisuus niin sanottuun jälkiehtoolliseen.

Laajasalo lainaa tässä kollegansa Espoon piispan Kaisamari Hintikan ohjetta. Idea on se, että suoratoistona esitettävässä messussa siunatut ehtoollisaineet tarjotaan seurakuntalaisille heti jumalanpalveluksen jälkeen. Tavallaan tämä jatkaa samaa messua. Pappi jakaa ehtoollisaineet ja lausuu kiitosrukouksen ja siunauksen.

Tapoja on siis monia ja vielä useampia malleja on niiden toteuttamisessa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Ehtoollista haluavien on hyvä tarkistaa oman seurakuntansa käytäntö seurakunnan verkkosivuilta, jossa pitäisi olla ajantasaisimmat tiedot.

Korona romahdutti ehtoollisella käynnit

Ehtoollisen merkitys on evankelis-luterilaisessa kirkossa viime vuosikymmeninä korostunut. Sitä vietetään seurakunnissa normaaliaikoina vähintään lähes joka sunnuntai, ja iso osa messun osallistujista yleensä myös käy ehtoollisella. Niinpä vuonna 2019 kirkossa jaettiin ehtoollista yhteensä noin 1 845 000 kertaa.

Pandemian vuoksi jumalanpalvelusten kävijämäärä rajoitettiin keväällä minimiin ja pääkaupunkiseudulla tilanne on nyt jälleen se, että seurakuntalaisia ei niihin oteta. Tämä näkyy tilastoissa. Koko viime vuonna ehtoolliskäyntejä oli vain 818 000, eniten tammi- ja helmikuussa sekä elokuussa. Sen sijaan tiukimpien koronarajoitusten aikana toukokuussa ehtoolliskäyntejä oli koko maassa vain 556, huhtikuussa 2223 ja joulukuussa 5669.

 

Vantaalla seurakuntakohtaisia eroja

Vantaalla kaikki suomenkieliset seurakunnat järjestävät ehtoollismahdollisuuden, tosin hieman eri tavoin. Vantaan ruotsinkielinen seurakunta ei järjestä erillistä ehtoollisenjakotilaisuutta, vaan se järjestää yksityisen ehtoollisen pyydettäessä.

Esimerkiksi Hakunilassa ehtoollista jaetaan suoratoistona lähetetyn messun jälkeen halukkaille. Arkipäivinä voi pyytää yksityisen ehtoollisen erikseen sopimalla. Hämeenkylässä puolestaan ilmoittaudutaan seurakunnan virastoon hartauteen tai hartauksiin, joita järjestetään keskiviikkoisin.

Korsossa on kirkkoherra Tuomas Antolan mukaan käytössä jälkiehtoolliskäytäntö eli sunnuntain suoratoistetussa messussa siunatut ehtoollisaineet jaetaan sen jälkeen kello 11–12. Ilmoittautumista ei ole, turvaväleistä pidetään huolta.

Rekolan kirkkoherra Laura Maria Latikan mukaan vaikeassa tilanteessa ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan kaikissa on omat puutteensa. Ehtoollisvartteja järjestetään kymmenelle ihmiselle kerrallaan sekä Rekolan kirkossa että Asolan seurakuntatalossa kello 11.30 ja 12. Lisäksi kuoleville voidaan järjestää mahdollisuus yksityisehtoolliseen. Muuten niitä ei ole järjestetty, koska ei haluta ottaa riskiä koronan levittämisestä.

– Tilanne on ikävä, vaan tällainen se nyt on. Pyrimme ehtoollishetkiä järjestämällä vastaamaan siihen kaipuuseen, jota seurakuntalaisilla on, Latikka sanoo.

 

Tarkista ehtoollisen järjestämisen käytännöt omasta seurakunnastasi!

 

Teksti: Pauli Juusela
Kuvat: Esko Jämsä ja Jussi Helttunen

Lue koko juttu Kirkko ja kaupunki -lehdestä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä