Pyhän Laurin kirkon Hääyössä sanoi tahdon 26 paria

20.9.2019 23.38

Haayokuvat2019.zip

Vantaan Pyhän Laurin kirkon Hääyössä sanoi perjantaina 20.9.2019 tahdon 26 paria. Tapahtuma täytti samalla jo 10 vuotta. 

Syyskuinen ilta oli viileä, mutta tunnelma lämmin. Karkkilalaiset Mikael Väätäinen ja Satu Saarelma jonottivat suloiseen juhlamekkoon pukeutuneen kaksivuotiaan Eleina-tyttärensä kanssa Pyhän Laurin kappelilla vihkivuoroaan varaamaan. 

- Vauva tulee tammikuussa ja halusimme sitä ennen kevyemmän version häävalmisteluista. Maistraattivihkiminen ei kuitenkaan tuntunut omalta, Saarelma perustelee Hääyöhön osallistumista. 

Myös Klaukkalasta paikalle tullutta Jenna Petrelliä ja Tommi Viitaa (kuvassa yllä) puhutteli Hääyö-tapahtuman helppous. 

- Mummi luki lehdestä tästä tapahtumasta. Se tuntui meille omalta jutulta, Petrell sanoo. 

Kun kappelin ovet avautuivat, oli aika päästä varaamaan omia vihkivuoroja, joita riitti iltamyöhään asti. Joillekin vihkivuoron valintaperusteena toimi selvästi se, että vihkimisen haluttiin tapahtuvan juuri tietyssä tilassa, toiset taas tahtoivat varata ennen muuta tietyn kellonajan. Etkoilla otettiin myös ahkerasti kuvia sekä selfieitä ja nautittiin odotellessa kakkukahveja. Osallistujien kesken myös muun muassa arvottiin hotellilahjakortti. 

Etkojakin on järjestetty osana tapahtumaa jo useana perättäisenä vuonna, mutta kaikkiaan itse Hääyö-tapahtuma täytti tänä vuonna jo 10 vuotta. Rovasti Pirkko Yrjölä oli mukana vihkimässä niin nyt kuin jo kaikkien aikojen ensimmäisessä Hääyössä. 

- Silloin ensimmäisenä vuonna emme tienneet, tuleeko yksi, 10 vai sata paria, tuli lähemmäs sata. Hääyössä on aina kiva nähdä niin paljon onnellisia ihmisiä. Moni on ollut jo todella pitkään yhdessä, mutta siinä heidän kanssaan vihkikeskustelun käydessä tulee tunne, että he ovat kiitollisia toisistaan, Yrjölä sanoo. 

Myöskin monena vuonna mukana ollut pappi Jaakko Hyttinen puolestaan kehuu erityistä tunnelmaa parien keskellä. 

- Ihmiset ovat juhlimassa. Kaikesta jännityksestä huolimatta on kuitenkin aika rentoa. 

Pyhän Laurin kirkon Hääyöhön on osallistunut vuosien saatossa jo pitkälti yli 300 paria, heistä 26 tänä iltana. Kun häämarssi kajahtaa, pari astelee pitkin kirkon käytävää ja pappi julistaa heidät lopulta aviopuolisoiksi, on tilanne kuitenkin joka kerta yhtä ainutlaatuinen.

Kuvateksti: Mikko Kurikka ja Sanna Nuutinen myönsivät, että ennen vihkimistä ilmassa oli jännistystä.

 

« Uutislistaukseen