Mitä opintonsa aloittavan on syytä muistaa? Kokeneet oppilaitospapit kertovat

16.8.2019 10.29

Jukka-Mikko Karjalainen on toiminut ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun oppilaitospappina Vantaalla vuodes... Jukka-Mikko Karjalainen on toiminut ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun oppilaitospappina Vantaalla vuodesta 1991. Hänen mielestään papin työn pitäisi olla ennen kaikkea ihmisten kohtaamista

”Syö, juo, opiskele, harrasta ja muista levätä”, sanoo Vantaalla oppilaitospappina toimiva Jukka-Mikko Karjalainen.

 

Jukka-Mikko Karjalainen, mitä pappi tekee oppilaitoksessa?

– Olennaisinta on syviin vesiin sukeltaminen. Kirkko keskittyy mielestäni liikaa messuun, jossa ei edes käy paljon ihmisiä. Tärkeintä on kohdata ihmisiä. Heidän kanssaan voi jutella mistä vain.

– Menen itse sinne, missä ihmiset ovat. Sanoihan Jeesuskin ”menkää”, ei ”odottakaa, että ihmiset tulevat teidän luoksenne”. Kohtaamiset syntyvät spontaaneista keskusteluista ja siitä, että tulee paikalle.

Miten oppilaitos­papin työ eroaa muusta papin työstä?

– Minulla ei ole messua pidettävänä, vaikka osaisin toki sellaisenkin toimittaa. Teen pitkiä työpäiviä. Tapaan opiskelijakunnan edustajia ja opetan myös säännöllisesti: muun muassa valmistuville lähihoitajille opetan vuosittain hengellisyydestä ja uskonnosta hoitotyössä.

– Mielestäni hengellisyyttä on kaikkialla ja papin työtä voi tehdä monella eri tavalla. Minusta esimerkiksi tuntuu, että pärjäisin hyvin myös kyläpappina, vähän kuin Isä Camillo. Jotkut opiskelijat ovatkin 1990-luvulla kutsuneet minua ”Isä Carilloksi” – se oli muunnelma sukunimestäni ja siihen aikaan tunnetusta Carillo-katkerojuomasta. Tosin tarkemmin ajateltuna kyllä tämä oppilaitospapin työ on se, mitä teen mieluiten.

Mitä opiskelunsa aloittavan on syytä muistaa?

– Sanoisin, että syö, juo, opiskele, harrasta ja muista levätä.

– Opiskeluidensa loppuvaiheessa oleville haluaisin luoda uskoa tulevaisuuteen. Elämä täytyy ottaa vastaan, vaikka se ei olisikaan täysin sellaista kuin itse on suunnitellut. Siitäkin huolimatta se voi olla erittäin hyvä elämä.

Hoosianna vai Suvivirsi?

– Ilman muuta Suvivirsi, siinä on kaunis toivon näkökulma. Olin juuri kesän alussa lähihoitajaopiskelijoiden valmistujaisjuhlassa. Kyllä Suvivirsi raikui kauniisti 500 ihmisen laulamana.

Millainen on iltarukouksesi?

– Minulla ei ole säännöllistä iltarukousta. Joka ilta kyllä sanon itselleni, että tänään menen ajoissa nukkumaan. Mutta silti joka ikinen Jumalan ehtoo käy niin, että kello on yli puolenyön ja minä vielä istun lukemassa sanomalehtiä.

– Usein luen Eino Leinon Helkavirsiä, Veikko Huovisen lyhyitä erikoisia tai Pentti Haanpäätä. Haanpään kieli on Aleksis Kiven jälkeen rikkainta suomen kieltä.

Teksti Venla Rakkola

Kuva Esko Jämsä

► Lue myös Espoon ja Helsingin oppilaitospappien vinkit - Koko juttu Kirkko ja kaupungissa

« Uutislistaukseen