Polku- tai potkupyörällä kotikäynnille

19.6.2019 14.55

lauramaria_L.jpg

Rekolan seurakunnan pihassa seisoo potkupyörä eli kickbike. Se hankittiin seurakuntaan 2017, jotta papit voisivat kesäisin mennä huristella sillä kylille ja toreille ihmisiä kohtaamaan.

– Sillä on näppärä mennä. Tänään kävin sillä Asolan kesäkahvilassa Rekolan kirkolta. Tuli hiki! sanoo Rekolan seurakunnan kirkkoherra Laura Maria Latikka.

Potkupyörän lisäksi Vantaan seurakunnilla on polkupyöriä, joilla työntekijöiden on pyöräilykausina kätevä kulkea kotikäynneille, muille työasioille, lounaalle tai vaikka koko työmatka.

Kirkkoherra Latikka kertoo, että on kerran pyöräillyt jopa kotoaan Hyvinkäältä Vantaalle.

– Parina kesänä olen ollut ihan hullu kilometrikisaaja. Kävin pyöräillen tutustumassa eri kirkkoihin lomillani.

Osallistu hauskaan kilpailuun!

Vantaan seurakunnan pyöriin aiotaan hankkia teippaukset, jotta työntekijöiden asioillaan viilettäessä voisi bongata, että siinä mennään kirkon asialla. Teippauksia varten järjestetään ideointikilpailu, johon kuka vain saa osallistua. Keksi hauska tai oivaltava teksti tarroihin ja voita palkinto! Kilpailuun voi osallistua oheisesta linkistä. Kilpailuaika on 19.6.-3.7.2019.

Kuva: Rekolan seurakunta

« Uutislistaukseen