Uutislistaukseen

Päivämusiikki tarjoaa joka torstai Tikkurilan kirkolla ilmaisen hengähdyshetken kuulijalle

Tikkurilan kirkon Päivämusiikkikonserteissa kuullaan musiikkia joka torstai kello 12 musiikkia noin puolen tunnin ajan.

Päiväkonsertit.jpg

 Pääsääntöisesti soittimena ovat kirkon omat urut. Välillä on kuultu myös esimerkiksi pianoa tai lauluesityksiä. 

- Ilmainen konsertti keskellä päivää päivällä on kestoltaan vain noin 25 minuuttia, joten kynnys tulla sinne on matala. Ajankohta palvelee heitä, jotka eivät halua liikkua illalla, ja tarjoaa mahdollisuuden myös pistäytymiseen kesken työpäivän lounastauolla. Samalla voi vaikka nauttia keiton nopeasti kirkon kahvilassa, Tikkurilan seurakunnan kanttori Samppa Laakso kuvailee.

Laakso huomauttaa, että siinä, missä aina samaan aikaan toistuvat Päivämusiikkikonsertit mahdollistavat  kuulijalle taide-elämyksen, tarjoavat ne monelle muusikolle konsertointitilaisuuden. Konsertissa kuullaankin usein omien kanttoreiden ohella vierailevia muusikkoja.

Seuraavassa Päivämusiikissa torstaina 8.2. kello 12 Tikkurilan kirkolla (Asematie 12 a) on luvassa Anssi Pyykkösen urkujen soittoa. Tietoa tulevista Päivämusiikki-konserteista löytyy Vantaan seurakuntien tapahtumakalenterista. 

Tikkurilan kirkon urut on rakentanut urkurakentamo Veikko Virtanen Oy. Soinnillisen ja teknisen suunnittelun lähtökohtana on J. A. Zachariassenin soitinrakennustyyli. Urut eivät kuitenkaan ole historiallisen esikuvan mukainen kopio, vaan rakennettu juuri tätä kirkkosalia silmällä pitäen. 

Kuva: Päivämusiikkikonsertissa kuultiin hiljattain Brayan Jääskeläisen soittoa uruilla.

6.2.2024 12.54