Pyhäinpäivän rastirata lapsiperheille antaa mahdollisuuden puhua kuolemasta
Vantaan seurakunnat järjestävät ensimmäistä kertaa lasten pyhäinpäivän tapahtuman Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympäristössä. Kirkolle on rakennettu Seuraa enkeleitä -polku, jonka varrelta löytyy tehtäviä lapsille ja perheille.
- Kirkolla voi pyhäinpäivänä kokea jotain hieman erilaista ja hämärää. Illan hämärtyessä kuljettavalle rastiradalle tulijoiden kannattaa ottaa mukaan oma taskulamppu, kertoo Tikkurilan seurakunnan varhaiskasvatuksenohjaaja Päivi Romula.
Pyhäinpäivän rastirata ja kynttilöiden valaisema hautausmaa tarjoavat hyvän mahdollisuuden puhua lapsen kanssa kuolemasta. Aihe saatetaan kokea vaikeaksi, vaikka kuolema koskettaa myös lapsia.
– Jos joku läheinen on kuollut, onhan hän ollut myös lapsen läheinen. Lapsia pyritään jostain syystä säästämään kuolemalta, vaikka ei täytyisi. Kuolema on elämän peruskysymyksiä. Hautausmaalla käynti pyhäinpäivänä on osa suomalaista kulttuuriperintöä ja hautausmaa on hyvä paikka miettiä ja puhua kuolemasta myös lasten kanssa, Romula rohkaisee.
– Yhdessä voi sytyttää kynttilän kuolleen läheisen haudalle tai muualle haudattujen muistomerkille ja muistella kuollutta. Lisäksi hautausmaalla on äärettömän kaunista juuri pyhäinpäivänä, kun se on täynnä kynttilöitä.
Pyhäinpäivänä Vantaan Pyhän Laurin kirkolla on seurakuntien työntekijöitä tavattavissa. Heidän kanssaan voi käydä keskustelua kuolemasta, jos aihe on itselleen vaikea ja siitä keskustelu lapsen kanssa ei tunnu luontevalta.
– Kirkon lähellä Pyhän Laurin kappelilla päivystää pappi ja diakoniatyöntekijöitä, joiden kanssa voi ottaa aihetta puheeksi. Rastiradalla voi kohdata seurakuntien lapsityöntekijöitä ja radan päätteeksi on tarjolla lämmintä mehua kappelilla.
Myös Hämeenkylän kirkolla, Korson uurnalehdossa ja Kivistön kirkolla voi keskustella pappien tai diakoniatyöntekijöiden kanssa ja tarjolla on kuumaa mehua.
Lapsen kanssa kannattaa puhua kuolemasta ikätasoisesti ja suoraan. Ei kannata kertoa että joku on nukkunut pois tai matkalla jonnekin, tämä saattaa aiheuttaa lapselle pelkoa nukahtamiseen tai matkustukseen liittyen.– Lapselle kannattaa vastata siihen, mitä hän kysyy. Jos alkaa liikaa avata asiaa, saattaa olla, että lapsi alkaa puuhailla muuta. Se kertoo, että tietoa aiheesta on tarpeeksi, sanoo Romula.
- Seuraa enkeleitä -polkuLinkki avautuu uudessa välilehdessä Pyhän Laurin kirkon ympäristössä klo 15–18.30. Pyhäinpäivän tapahtumaa Pyhän Laurin kirkolla ja kappelilla ovat toteuttamassa Vantaankosken, Tikkurilan ja Rekolan seurakunnat. Seuraa enkeliä -polku pohjautuu kirkon Lasten keskuksen tekemään rataan.
Pyhäinpäivän la 5.11. tapahtumat Vantaan seurakunnissa
- Pyhäinpäivänä on tapana käydä muistamassa vainajia ja sytyttämässä kynttilöitä hautausmailla. Helsingin pitäjän kirkon, Ruskeasannan, Honkanummen ja Hämeenkylän hautausmaat ovat auki ympäri vuorokauden. Korson kirkon uurnalehdon portti on auki klo 9–21. Läheisen hautapaikan sijainnin voi tarkistaa www.kirkkovantaalla.fi-sivun kautta Hautahaku-palvelullaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Muualle haudattujen muistomerkeillä voi muistaa muualle haudattuja läheisiä: www.vantaanseurakunnat.fi/hautausmaat/muistelupaikatLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
- Avoimet ovet Pyhän Laurin kappelilla, Pappilankuja 3 klo 13–18.30. Siunauskappelille voi tulla viivähtämään, hiljentymään tai keskustelemaan surun asioista papin tai diakonin kanssa. Mehua tarjolla klo 15 alkaen. Myös Hämeenkylän kirkolla, Korson uurnalehdossa ja Kivistön kirkolla voi keskustella pappien tai diakoniatyöntekijöiden kanssa ja tarjolla on kuumaa mehua. Lisätiedot www.kirkkovantaalla.fi/pyhainpaivaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Pyhäinpäivän iltakellotLinkki avautuu uudessa välilehdessä soivat Tikkurilan kirkolta torille klo 18. Kanttori Samppa Laakso soittaa Tikkurilan kirkon tornikellopeliä.
- Kotiin - pyhäinpäivän muistokonserttiLinkki avautuu uudessa välilehdessä Pyhän Laurin kirkossa, Kirkkotie 45 klo 18.30-19. Jaakko Hietikko, basso ja Terje Kukk, piano konsertoivat pyhäinpäivän tilaisuudessa.
- Seurakuntien kynttiläkirkoissa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilät. Näistä tapahtumista tiedot seurakuntien verkkosivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
25.10.2022 12.52