Tapahtuma on hetkellisesti pois käytöstä.
Päiväkerhot
Korson seurakunta
Merikotkantie 4
01450 Vantaa

Olen ollut Korson seurakunnan lastenohjaajana vuodesta 2009. Olen saanut toimia työssäni korsolaisten ja muualtakin tulleiden perheiden parissa mm. perhe-, päivä- ja iltapäiväkerhoissa sekä ihanissa vauvamuskareissa! Vastaan lisäksi siitä, että nettisivumme Korson srk, lapset ja perheet, ovat ajantasalla.

Olen innostunut kaikesta musisoinnista sekä lasten että aikuisten kanssa. Laulu ja pianonsoitto ovat minun juttuja! Vapaa-aikana liikun luonnossa yksin tai perheeni kanssa. Minusta on mahtavaa tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Nähdään siis!

Perhekerhotyö
Korson seurakunta
Merikotkantie 4
01450 Vantaa

Olen ollut Korson seurakunnan lastenohjaajana 20 vuotta. Olen edelleen innostunut ja mielissäni, kun saan tavata viikottain monia korsolaisia lapsiperheitä perhekerhoissa ja vauvamuskareissa. Ihailen lapsen luonnollista kykyä elää juuri nykyhetkessä. Hän ei mieti menneitä, eikä murehdi tulevia, vaan on ja elää täysillä!