Elina & Artturi, Pyhän Laurin kirkko

Elina Nykyri ja Artturi Ahvenus menivät naimisiin Pyhän Laurin kirkossa uudenvuodenaattona 2018. Heidän tarinansa alkoi kuntoutusjaksolla Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa. Ryhmätunneilla he päätyivät samaan ryhmään, ja ensimmäinen keskustelu käytiin kahvitauolla. Tuosta loppuelämän merkittävimmästä ensikohtaamisesta tuli elokuussa 2023 kuluneeksi kymmenen vuotta.

Kuntoutusjakson aikana heille alkoi muodostua yhteys, ja Artturilla oli kova tarve sanoa Elinalle jotain ennen jakson päättymistä. Hän kysyi kuntoutuskeskuksesta myös vinkkejä, että miten kannattaisi tutustua. Mutta kaikki kävi sittenkin liian nopeasti.

– Elina paineli sähkömopolla huoneeseen, ja sitten siinä vaiheessa minä en kerennyt sanoa hänelle, että… Artturin lause jää paljon puhuvasti kesken. Hän jatkaa, että jo alusta asti suhteessa on ollut jokin erityinen tunne, joka on poikennut siitä, miltä yleensä on tuntunut.

– Hän tuntui mielenkiintoiselta ihmiseltä, vaikka en ollut nähnyt häntä koskaan aiemmin. Olin ennen hyvin yksin, joten minun oli vaikea tutustua uusiin ihmisiin, kertoo Artturi ensitunnelmistaan.

Kannattaa kunnolla tutustua toiseen ja kuunnella toista ja yrittää ymmärtää. Ei kannata antaa periksi, jos tulee pieniä vastoinkäymisiä.

Kaikeksi onneksi yhteydenpito jatkui Facebookissa, ja jo varsin pian alkoivat reissailut toisen luona Vantaan ja Tampereen välillä.

– Marraskuussa 2014 Artturi sitten muuttikin jo Vantaalle. Ja nyt olemme kahdeksan vuotta asuneet yhdessä Kaivokselassa, kertoo Elina.

Tämä oli pariskunnalle iso ja tärkeä elämänmuutos.

– Äitini sairastui syöpään ja ajattelin, että ei täältä voi lähteä, kun äiti asui Helsingissä. Artturi onneksi halusi muuttaa tänne, ja se meni hyvin sitten. Oli hyvä, kun ei joutunut hakemaan kaikkia vammaispalveluja uudestaan, kuvailee Elina yhteen muuttamisen taustoja.

Elinan äiti menehtyi syöpään kuukausi häiden jälkeen, joten pariskunnalle oli tärkeää, että ehtivät naimisiin ennen tätä.

– Oli hyvä, että mentiin naimisiin silloin uudenvuodenaattona, kertoo Elina.

Häitä juhlittiin Korson Ruusupaviljongissa. Hääpäivä oli iloinen ja erityisen kiitollisia Artturi ja Elina olivat kaikesta saamastaan tuesta ja avusta.

– Kaikkea oli paljon, vähän liikaakin, Elina nauraa.

Toisen kuuntelu ja ymmärrys on tärkeää

Avioliittoa kaipaaville pariskunta antaa neuvoksi sen, että puoliso voi löytyä mistä tahansa, eikä kova etsiminen välttämättä ole paras tapa. Artturi muistuttaa, että heidänkin rakkaustarinansa alkoi siitä, että hän tuli Elinan viereen kahvipöytään.

Avioliiton hoitamisessa Elina luottaa kuuntelun voimaan.

– Kannattaa kunnolla tutustua toiseen ja kuunnella toista ja yrittää ymmärtää. Ei kannata antaa periksi, jos tulee pieniä vastoinkäymisiä, Elina kannustaa.

Tärkeää on hänen mukaansa myös pitää yhteyttä muihin läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin ja sukulaisiin.

Myös yhteisen mielekkään tekeminen on tärkeätä. Vapaa-ajallaan Elina ja Artturi ulkoilevat paljon ja viime aikoina yhteiseksi harrastukseksi on löytynyt myös äänikirjojen kuunteleminen.

Rakkaus merkitsee Elinalle ja Artturille ”elämän suolaa”.

– Se todella tärkeä asia ja tuo merkitystä elämään, ei sitä ilman pärjää, Elina ja Artturi kuvailevat rakkauttaan.

Elinan ja Artturin rakkaustarina saatiin osaksi Vantaan seurakuntien Vantaalainen rakkaus -kampanjaa, jossa Vantaan kirkoissa naimisiin menneitä pareja kuvattiin samassa paikassa, kuin parin vihkikuva on alun perin otettu. Muita rakkaustarinoita pääset lukemaan tästä.

Alkuperäinen hääkuva Elinan ja Artturin kotialbumi, uusi hääkuva Jani Karlsson.