Pyhän Annan lastenkirkon kohtalo yhtä päätöstä vaille

10.1.2019 15.56

Pyhän Annan lastenkirkko

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti 9.1. esittää, että kirkon kunnostuksesta luovutaan.

 

Itä-Hakkilassa sijaitsevan Pyhän Annan lastenkirkon kohtalo lähestyy ratkaisuaan. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti 9.1. esittää, että kirkon kunnostuksesta luovutaan. Lastenkirkon kiinteistölle haettaisiin asemakaavamuutosta, joka mahdollistaa asuntorakentamisen. Lopullisen päätöksen tekee yhteinen kirkkovaltuusto.

Päätöksestä äänestettiin äänin 5-3 ja 3 äänesti tyhjää. Kokouksessa jätetyssä ponnessa ehdotetaan, että jos valtuusto päättää Pyhän Annan lastenkirkon purkamisesta, edellytetään uuden asuinrakennuksen yhteyteen lastenkirkolle uudet tilat. Tämä edellyttää sitä, että Hakunilan seurakunta, jonka alueella kirkko on, näin haluaa. Lisäksi päätökseen jätettiin yksi eriävä mielipide.

Pyhän Annan lastenkirkon tilanne on ollut vaakalaudalla loppuvuodesta 2013 lähtien, jolloin työntekijät alkoivat oireilla heikentyneestä sisäilmasta. Kirkon käytöstä luovuttiin vuonna 2015 ensin osittain. Kokonaan käyttökieltoon se asetettiin syksyllä 2015, mistä lähtien rakennus on ollut suljettuna. Kirkossa on tehty useita mittauksia ja korjauksia vuodesta 2014 lähtien.

Lastenkirkon korjaamisesta ollaan luopumassa, koska sisäilmakorjausten onnistumisesta ei ole takeita ja koska Vantaan seurakuntien investointiohjelma on jo entisestäänkin vaativa.

- Olen erittäin pahoillani, että olemme tässä tilanteessa, mutta en rakennuksen ongelmat ja talouden huomioon ottaen näe muita vaihtoehtoja järkeviksi, sanoo Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turunen.

- Toivottavasti lastenkirkko voisi toteutua jossain terveessä tilassa, esimerkiksi Länsimäen kirkolla.

Pyhän Annan lastenkirkon korjausten hinnaksi on arvioitu 2 miljoonaa euroa. Tähän ei ole varattu määrärahoja Vantaan seurakuntien investointiohjelmassa. Tulossa on esimerkiksi Myyrmäen kirkon korjaus ja meneillään ovat Pyhän Laurin kirkon peruskorjaus sekä uuden Tikkurilan kirkon rakentaminen.

Osittainen tai lyhyen tähtäimen tarpeisiin tehtävä korjaus ei poista ongelmia vaan estäisi vain ongelmien kulkeutumisen käytössä oleviin tiloihin. Aina on myös riski, että epäterveelliselle sisäilmalle altistunut ihminen ei korjausten jälkeenkään voi työskennellä rakennuksessa. Pääsyyt sisäilmaongelmiin ovat rakenteissa oleva kosteus ja pinta-, tasoite ja kiinnitysmateriaalien keskinäinen reagointi.

Pyhän Annan lastenkirkossa on järjestetty toimintaa erityisesti lapsille ja perheille. Alueen asukkaat keräsivät lokakuussa kirkon puolesta adressin, johon kertyi 740 nimeä.

Kirkko rakennettiin alun perin vuonna 1968.

Kuva: Sini Pennanen

« Uutislistaukseen