Kivistön kirkon taide ja tekstiilit

Valoisa alttaritaulu

Sanansaattajat-alttaritaideteos on valmistunut vuonna 1986. Kaksiosainen öljyvärityö on taidemaalarin ja graafikon, taiteilijaprofessorin Sakari Marilan käsialaa. Sinisävyinen teos kuvaa Jumalan kolminaisuutta, Pyhää Henkeä ja pasuunoita puhaltavia enkeleitä. Alttaritaideteos tilattiin vuonna 1987 pidettyjen Kivistön kirkon 20-vuotisjuhlien kunniaksi.

Ainutlaatuinen alttaripitsi

Valoa kohti -niminen alttaripitsi on tekstiilitaiteilija Maija Merviön vuonna 1984 Kivistön kirkkoa varten suunnittelema uniikkimalli. Alttaripitsi tilattiin Kivistön kirkon 20-vuotisjuhlia varten.

Alttaripitsi koostuu 79 risti- ja sydänkuviosta. Sen on nyplännyt Merviön mallin mukaan kivistöläinen Sievä Tiihonen. Pituutta pitsillä on noin neljä metriä ja aikaa sen nypläämiseen on tekijältä kulunut perimätiedon mukaan ainakin 160 tuntia.

Vuonna 1995 kuollut Sievä Tiihonen oli aktiivisesti mukana Keimolan–Kivistön rukoushuoneyhdistyksessä ja seurakunnan toiminnassa. Hänen aloitteestaan Kivistön kirkolle hankittiin myös lähetyskynttelikkö. Edesmenneen seurakuntalaisen muistorahaston tuotolla on kirkolle hankittu myös taiteilija Kai Blomqvistin kaksi pronssista taidemaljakkoa.

Kivistön kirkon kangaspuukerho lahjoitti pyhäkön 20-vuotisjuhlissa lisäksi 12 Aili Juutin kutomaa poppanakaitaliinaa.

Venäläistä romantiikkaa

Seurakuntasalin seinää koristava Jeesus rukoilemassa -maalaus on muisto Königstedt Marthakretsiltä. Öljyvärimaalauksen on tehnyt todennäköisesti Novgorodissa vuonna 1886 syntynyt, vuonna 1960 Hyvinkäällä kuollut taidemaalari Nikolai Tervakorpi (aik. Tscherbakoff). Jeesus rukoilemassa -maalaus on todennäköisesti peräisin vuosilta 1918–1939 taiteilijan asuessa Laatokan rannassa sijaitsevassa Pyhäjärven Sortanlahden kylässä.

Erämaassa rukoilevaa Jeesusta esittävä maalaus edustaa tyyliltään venäläistä romantiikkaa. Taulussa on nähtävissä taiteilijaa Pietarissa aikoinaan opettaneen merimaalari Aivazovskin vaikutus.

Vihkiryijy

Seurakuntasalin seinää somistavan vihkiryijyn on luovuttanut Keimolan Martat ry. I Tulpanträdgården -nimisen seinävaatteen on suunnitellut vuonna 1966 tekstiilitaiteilija Karin Wallin (s. 1936). Vihreän ja aniliininpunaisen sävyissä hehkuva Tulppaanipuutarha on kudottu Suomen Käsityön Ystävät ry:ssä. Työn luonnosta säilytetään Helsingissä Design-museon kuva-arkistossa.