Vantaan seurakuntien talous on vakaalla pohjalla

5.12.2018 10.26

heli leskinen hakunila_1_S.jpg Tulevina vuosina halutaan löytää uusia tapoja auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Kuvassa Heli Leskinen Hakunilan diakoni.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 4.12. Vantaan seurakuntien talousarvion vuodelle 2019 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosiksi 2019-2021.

Kasvava Vantaan kaupunki pitää myös seurakuntien elämän vilkkaana. Tulevina vuosina seurakunnissa aiotaan panostaa erilaisten ihmisten huomioon ottamiseen, jotta seurakunnista voisi löytyä osallisuuden paikka monenlaisille ihmisllle. Vantaan seurakunnat haluavat olla hyvän tekemisen kanava vapaaehtoisuuden ja auttamistyön kautta.

Tutkimusten mukaan seurakuntien tapahtumat tavoittavat vain pienen osan jäsenistöstä. Tämän vuoksi seurakunnissa halutaan jatkossa panostaa entistä enemmän median kautta tehtävään jäsenten palveluun ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen erityisesti hädänalaisten auttamisessa. Seurakuntien työtä halutaan viedä yhä enemmän seurakuntien omien rakennusten seinien suojista sellaisiin paikkoihin, joissa tavoitetaan ihmisiä siellä missä he arkeaan viettävät. Vantaan seurakunnissa tehtävää työtä tehdään kristillisten uskon ja arvojen varassa.

Ulkomaisen katastrofiavun sekä kotimaisten kriisiavustusten määrää nostettiin

Vantaan seurakuntien talouden kehitys jatkuu suhteellisen vakaana, vaikka tulevina vuosina on luvassa paljon remontointi- ja korjaustarpeita seurakuntien kirkoissa ja muissa kiinteistöissä. Esimerkiksi Tikkurilan kirkon purku on saatu lähes loppuun ja uutta kirkkoa voidaan alkaa rakentaa alkuvuodesta 2019. 

Kansainvälisen katastrofiavun sekä kotimaisen kriisiavustusten määrää nostettiin aikaisemmasta tasosta. Ulkomaisen katastrofiavun määrä nousee esitetystä 58 200 eurosta vuodessa 60 000 euroon vuodessa ja kotimaisten kriisiavustusten määrä nousee 65 000 eurosta 67 000 euroon. Määrän nostoa esitettiin yhteisessä kirkkoneuvostossa 3.10. ja se hyväksyttiin valtuustossa 4.12.

Kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan yhdessä prosentissa

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti säilyttää Vantaan seurakuntien tuloveroprosentin ennallaan yhdessä prosentissa vuonna 2019. Veroprosentti on ollut pitkään sama kaikissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa.

« Uutislistaukseen