Vantaan seurakunnat päättivät luopua Holman kurssikeskuksen peruskorjausaikeista

30.1.2018 20.45

Holman kurssikeskuksen suojeltu rakennus Jukola

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi myös periaatteet tyhjien tonttien vuokraamisesta Helsingin Lehtisaaressa

 

Vantaan seurakunnissa luovutaan Holman kurssikeskuksen peruskorjausaikeista, joiden tarkoituksena oli saada kurssikeskus jälleen toimintakuntoon. Kurssikeskuksen rakennukset eivät enää vastaa kurssien ja leirien tarpeita. Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen 30.1.2018 taustalla on laaja kartoitus kurssikeskuksen kunnosta, remonttitarpeista ja tulevaisuuden näkymistä. Peruskorjauksilla ei välttämättä voida taata kurssikeskuksen käytettävyyttä, minkä vuoksi tarvitaan jatkoselvityksiä.

Holman kurssikeskus on Vantaan seurakuntien omistama kurssikeskus Nurmijärven Klaukkalassa. Siellä on järjestetty vuosien ajan rippikouluja ja muita leirejä sekä kurssitoimintaa. Peruskorjauksen sijaan alueen muita kehitysmahdollisuuksia selvitetään, jonka jälkeen voidaan päättää kurssikeskuksen toiminnan jatkosta. 

Jatkossa selvitetään mahdollisia yhteistyökumppaneita ja alueen kehittämistä kaavallisesti. Päätöksen perusteena nähtiin, että peruskorjaukseen vaadittavia resursseja voidaan jatkossa paremmin kohdentaa Vantaan seurakuntien muihin kiinteistöihin, jotka kaipaavat kipeämmin korjausta ja parannusta. Jatkosselvitykset pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2018 loppuun mennessä. 

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi periaatteet tyhjien tonttien vuokraamisesta Helsingin Lehtisaaressa

Helsingin Lehtisaaressa sijaitsevien tonttien vuokrausperiaatteet päätettiin Vantaan seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 30.1.1.2018 tontinvuokrauskilpailua varten. Kyseessä on Papinpöydänkuja 1, 3 ja 5 sekä Lehtisaarentie 4 tontteja koskevat periaatteet. Tonttien vuokrausperiaatteet noudattavat seurakuntayhtymien yleisesti käytössä olevia maanvuokrausperiaatteita.

Vantaan seurakuntayhtymä omistaa tontit yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän kanssa. Päätöksen toteutuminen edellyttää, että Helsingin seurakuntayhtymä tekee vastaavan päätöksen tonttien vuokrauksen periaatteista.

Lisätietoja kiinteistöjohtaja Sari Turunen p. 050-4380140

 

Kuva: Holman kurssikeskuksen alueella on muun muassa suojeltu Jukola-rakennus.

« Uutislistaukseen