Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vehkapolun kerhotila
Nuorten aikuisten pitkä olkkari Tikkurilan seurakunnassa Vehkapolun kerhotilassa (Vehkapolku 10 C).
Nuorten aikuisten pitkää olkkaria vietetään perjantaina 17.5. klo 18-23 Tikkurilan seurakunnassa Vehkapolun tilassa. Ohjelmassa muun muassa yhdessä kokkailua, leipomista, pelailua ja hengailua. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta mikäli sinulla on jokin erityisruokavalio tai allergia, ilmoita siitä etukäteen Terhille tai Vilmalle.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Tikkurilan seurakunta
Olen Tiksin seurakunnan nuorten aikuisten pappi. Se tarkoittaa, että voidaan törmätä nuorten aikuisten leireillä ja muussa toiminnassa, mutta myös, festareilla tai baarissa ja tietenkin ihan jumalanpalveluksissa ja toimituksissakin. Jos nähdään niin tule juttelemaan :).
Tiksissä olen ollut töissä pappina vuodesta 2015 ja jo sitä ennen isosena, kesäteologina ja vaikka missä muussakin hommassa. Sydämeltäni ja taustaltani olen vahvasti itävantaalainen ja on mahtavaa saada tehdä töitä juuri täällä.
Vastaan myös Tikkurilan seurakunnan aikuisrippikoulusta eli jos kirkkoon liittyminen tuntuu ajankohtaiselta ja ripari on vielä käymättä, ota yhteyttä.
Lue lisää nuorten aikuisten toiminnasta tästä.
Instagram: terhi_v
Olen yksi Tikkurilan seurakunnan papeista ja pääosin keskityn työssäni perus papin työhön, eli toimituksiin ja messuihin. Lisäksi saan tehdä töitä erityisesti nuorten aikuisten kanssa. Parasta työssäni onkin kohdata erilaisia ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä