Rippikoulu

Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus saada elämääsi uutta ajateltavaa ja sisältöä, uutta rohkeutta elää kristittynä sekä kokea hiljaisuutta ja pyhyyden läsnäoloa.

Vantaankosken seurakunnassa järjestetään vuonna 2018 rippikouluja hiihtoloman aikana, keväällä, kesällä ja syksyllä. Tarjolla on päivärippikouluja, iltarippikouluja ja rippikoululeirejä. Myös aikuisrippikouluja järjestetään tarpeen mukaan.

 

Kaikki tiedot Vantaankosken rippikouluista ja ilmoittautumisesta Vantaanriparit-sivustolta

Rippikoulujen valintakirjeet toimitetaan koteihin viikolla 46/2017.

Hyvä tietää rippikoulusta

Vantaankosken seurakunnan iltarippikoulut ovat maksuttomia, leirimuotoiset rippikoulut maksavat 150 euroa.  Päivärippikoulun hinta on 30 euroa. Loput rippikoulujen kulut katetaan mm. kirkollisveroilla. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi voi maksuun anoa avustusta kirkkoherranvirastosta saatavalla lomakkeella 30.4.2018 mennessä. Avustusta myönnetään puolet tai kokonaan tai maksun suorittamiseen voi saada lisää maksuaikaa.

Konfirmaatiomessut ovat Myyrmäen kirkossa tai Kivistön kirkossa. Tarkan aikataulun saat ryhmäsi rippikoulukirjeistä. Valokuvaaja tilataan paikalle sekä yksityiskuvaa että yhteiskuvaa varten. Kuvaus tapahtuu ennen konfirmaatiomessua. Kirkkoon mahtuu koko suku. Tervetuloa!

 

Rippikoulun eteneminen

Alkujakso:

Rippikoulun alkujakso käynnistyy useilla ryhmillä jo tammikuussa ja kestää puoli vuotta ennen kaupunkijaksoa ja intensiivijaksoa. Alkujaksoon kuuluu tutustuminen seurakunnan toimintaan. Tapaamisiin osallistutuaan oman ryhmän kanssa yhdessä. Jos rippikoululainen ei pääse johonkin tapaamiseen, korvaaminen sovitaan oman ryhmän ohjaajan kanssa. Alkujakso on oltava suoritettuna ennen intensiivijaksoa. Tarkemmat tiedot juuri oman ryhmäsi tapaamisista saat ryhmäsi omilta ohjaajilta postitse tai sähköpostitse. Alkujakso on noin 20 tuntia rippikoulusta.

Intensiivijakso:
Kaupunkijakso ja leirijakso muodostavat intensiivijakson. Kaupunkijaksolla kokoonnutaan kirkon tiloissa esim. klo 9–17 ja mennään kotiin yöksi. Leirijaksolla asutaan leirikeskuksessa, jossa on antoisa ja tiivis aikataulu, niin että rippikoulun kokonaiskestoksi tulee yhteensä 80 tuntia. Leirikeskukset sijaitsevat eri puolilla Suomea.

Konfirmaatio:
Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Tarkan aikataulun saat ryhmäsi rippikoulukirjeistä. Valokuvaaja tilataan paikalle sekä yksityiskuvaa että yhteiskuvaa varten. Kuvaus tapahtuu ennen konfirmaatiomessua. Kirkkoon mahtuu koko suku, kaikki ystävät ja kummit. Kummisi kutsutaan mukaan siunaamaan sinua konfirmaation aikana. Kummien tehtävistä kertovat lisää oman rippikouluryhmäsi ohjaajat.

Kummit saavat ennen messun alkua ohjeistusta kirkon eteisaulassa, jossa ryhmitytään jonoksi. Kaikki kummit voivat tulla siunaamaan nuorta konfirmaatiossa. Heille on varattu istumapaikoiksi toinen rivi, jossa on valmiina virsikirja ja konfirmaatiomessun käsiohjelma.

 

Rippikoulutyön toimisto
Uomatie 1 (Myyrmäen kirkko)
PL 13, 01601 Vantaa
Pastori OIli Karinen, 050 5276961
Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi

Pappi (rippikoulutyö)
Vantaankosken seurakunta
Uomatie 1
01600 Vantaa

Olen iloinen, reipas ja syvämietteinen toiminnan nainen.

Iloitsen hyvästä huumorista, luen kaikenlaista kirjallisuutta ja siteeraan mielelläni Martti Lutheria. Olen kiinnostunut historiasta monipuolisesti – minua kiinnostaa niin Jerusalemin toisen temppelin aika kuin pääkaupunkiseudun lähiöidenkin vaiheet. Asumisyksikköni on perhe – minulla ja puolisollani on kaksi kouluikäistä lasta. Elämä riittää varsinaiseksi harrastuksekseni tässä elämänvaiheessa.

Kirkolla ja retkillä minut voi kohdata myös seurakuntalaisena muiden joukossa. Vapaaehtoisena olen toiminut seurakunnassa kerhonohjaajana ja isosena jo viime vuosituhannen puolella – huomattavasti pidempään olen ollutkin ”vantaankoskelainen” kuin pappi. Pappina haluan kannustaa ihmisiä uskaltamaan ja ylittämään omia rajojaan. Ilosanoma kertoo meille, ettei meidän tarvitse pelätä!