Vapaaehtoistyö

Haluaisitko auttaa apua tarvitsevaa lähimmäistä tai olla mukana järjestämässä seurakunnan tapahtumaa? Vapaaehtoistoiminnassa on monia mielekkäitä tehtäviä, joihin voit tulla mukaan.

Järjestämme vapaaehtoisille perehdytyksen tehtäviin sekä koulutusta ja virkistystoimintaa.

Haluaisitko hyödyntää omaa osaamistasi vapaaehtoisena? Ehdota rohkeasti uutta! Voit toimia vapaaehtoisena oman valintasi mukaan kertaluontoisesti tai pidemmän aikaa.

Vapaaehtoistehtäviä

  • Jumalanpalvelusavustajat eli kirkkoväärtit toimivat messuissa ja sanajumalanpalveluksissa tekstinlukijoina ja kolehdinkantajina sekä muissa avustustehtävissä. He voivat toimia myös ehtoollisenjakajina.
     
  • Pyhäkoulunopettajina toimii seurakunnan vapaaehtoisia. Pyhäkoulua voi pitää kirkolla, kerhotilassa tai kotona. Tehtävässä voi toimia yksin tai parin kanssa.
     
  • Lähimmäispalvelu on toisen ihmisen kuuntelemista, hänen kanssaan keskustelua ja tarvittaessa joissain käytännön asioissa, kuten ulkoilussa, auttamista. Lähimmäispalvelussa tuetaan usein yksinäisiä ihmisiä, mutta myös monet perheet ja maahanmuuttajat tarvitsevat tukea.
     
  • Tarjoiluavustajia tarvitaan useissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Avustajat vastaavat muun muassa kirkkokahvituksista ja ovat mukana valmistamassa erilaisten tapahtumien ruokatarjoilua.
     
  • Pienryhmien ohjaajat ohjaavat seurakunnan aikuisten ja senioreiden piirejä. Piireissä on mahdollisuus tutustua toisiin seurakuntalaisiin, saada tukea hengelliselle kasvulle, virkistyä ja oppia uusia taitoja.
     
  • Kyläsepot tarjoavat apuaan Hämeenkylän seurakunnan alueella asuville vanhuksille ja yksinäisille tekemällä pieniä kotitalouksien huolto-, ylläpito- ja kunnostustöitä. Kyläsepot vaihtavat lamppuja, kokoavat huonekaluja, ripustavat tauluja, leikkaavat nurmikoita, kolaavat lunta ja tekevät muita pihatöitä. Ammattilaisten töitä Kyläsepot eivät kuitenkaan tee. Kyläseppojen työ on maksutonta.
     
  • Tossuliisat neulovat kaikille seurakuntamme alueella syntyville vauvoille tossut. Tossuja jaetaan yhteistyössä alueen neuvoloiden kanssa.

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi osoitteessa https://www.vapaaehtoistyo.fi/vantaa

Ota yhteyttä

Satu Enrold
Diakoniatyöntekijä
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa
Matti Hyry
Kappalainen
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa