Vanhanaikaisia, mutta kiehtovia kuvia Raamatun maailman hahmoista.
Tällaisia ajatuksia muistan ikoneiden herättäneen minussa jo lapsena. Ne herättivät mielenkiintoni, vaikka näin niitä vain satunnaisesti kirjoista. Ne eivät kuuluneet muutoin hyvin tavanomaisen, luterilaisen kasvuympäristöni kuvastoon.
Lapsen silmissä ikonit siis kuvasivat kiehtovalla ja vanhanaikaisella tavalla Raamatun maailman hahmoja ja tapahtumia. Niihin liittyi omanlaisensa pyhyyden ja turvallisuuden tuntu. Tunnistan sen edelleen ikonin läheisyydessä.
Ikoni tuo ikään kuin toisen, tuonpuoleisen maailman lähelle. Se tekee kuvaamansa asiat eläviksi ja kutsuu osallistumaan tapahtumiin, joiden todellisuuteen se avaa oven.
Samalla ikonissa on kuitenkin jotain salaperäistä ja etäännyttävää. Kutsun tätä salaisuuden aspektiksi eli näkökulmaksi.
Vaikka ikoni kuvaa, se ei paljasta kohdettaan. Pikemminkin ikoni tekee lähestyttäväksi sen salaisuuden, jota se kuvaa.
Tästä syystä uskon, että hedelmällinen suhde ikoniin muodostuu aina ensisijaisesti toiminnallisesti tai toiminnan kautta. Ikoniin kätkeytyvä salaisuus ei ole ongelma, joka pitää ratkaista. Se on haaste, joka kutsuu seuraamaan itseään.
Ikonin haaste koetaan erityisesti rukouksessa, jolle ikoni avaa tilan. Ikonin äärellä avautuu rukouksen tila, joka mahdollistaa hiljentyvälle ihmisemme kohtaamisen pyhyyden kanssa. Kohtaamisen luonne on sellainen, että ihminen voi tulla itse aidosti yllätetyksi.
Ikoniin liittyvä salaperäisyys liittyykin ajatuksissani vahvasti siihen, että pyhyys on luonteeltaan meiltä kätkeytyvää. Pyhyys ja tuonpuoleinen maailma tulevat ikonin kautta nähdyksi ikään kuin raotetun hunnun takaa. Tämä maailma ei kätkeydy kokonaan, vaan pikemminkin verhoutuu kuvastoon, josta käsin se katsoo ihmistä.
En tietenkään lapsena osannut muotoilla kokemustani ikonin läsnäolosta tällä tavalla.
Kun olen sanoittanut lapsuuden kokemusta jälkikäteen, olen ymmärtänyt, miksi koin ikoneissa jo tuolloin vahvan merkityksellisyyden läsnäolon.
Myöhemmin, teologian ja taiteen opintojen kautta, ikonin filosofia, kuten myös raamatullinen pohja, aukeni minulle uudella tavalla. Tämä tapa selittää nykyistä tulkintaani.
Ikoni viittaa sanan Jeesukseen Kristukseen:
”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.” (Kol. 1:15)
Tästä syystä ikonilla on kyky tehdä näkymätön Jumala nähtäväksi, tosin vain verhotussa muodossa. Tässä verhotussa läsnäolossa on kuitenkin läsnä koko jumaluuden täyteys (Joh. 1:16). Täyteydestä käsin Jumalan armo ja rakkaus kätkee meidät siunauksiinsa.
Hiljentyminen ikonin edessä on siis tie siihen, että voimme kohdata Jumalan. Se tarjoaa meille rukouksen tavan, jossa pyhyys saapuu hiljaisuudessa luoksemme. Tässä rukouksessa pyhyys koskettaa meitä yllättävillä tavoilla. Se avaa näköaloja tulevaisuuteen, joka ylittää kuvittelukykymme.
Suosittelen kaikille mielenrauhaa ja itseymmärrystä etsiville hiljaisia rauhoittumisen hetkiä ikonien äärellä. Antakaa ikoneille aikaa puhua, älkääkä etsikö nopeita vastauksia.
Antakaa niiden virittää itsenne niiden omalle aaltopituudelle. Kuulostelkaa vaimeita, lähes huomaamattomia signaaleja.
Jumalan läsnäolo tuntuu ihmisessä samalta kuin rakkaan ihmisen läsnäolo. Sen tunnistaa luottamuksesta, joka ylittää kaiken epäilyn.
Näillä ohjeilla toivotan teille siunattua matkaa kohti syvenevää paastoa ja edessä siintävää ylösnousemuksen juhlaa.
Korson kirkon ikoninäyttelyn avajaiset sunnuntaina 26.3. messun jälkeen kirkkokahveilla. Messu klo 10 Korson kirkossa. Kirkkokahveilla tarjolla Marttojen valmistama keittolounas yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
