Kukkakimppu ja kaksi sormusta.

Häät

"Rakkaus on kärsivällinen,
rakkaus on lempeä." (1. Kor. 13:4)

Onnea ja siunausta tulevaan hääpäiväänne!

Rakkaan ihmisen löytyminen, sitoutuminen ja elämä yhdessä ovat aiheita juhlaan.

Kirkkohäissä parille ja heidän liitolleen pyydetään Jumalan siunausta. Sitä rukoilevat yhdessä avioparin kanssa myös heidän läheisensä.

Ilmaistessaan tahtonsa rakastaa toinen toistaan vihittävät sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisi olla siinä onnellinen.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä.

Kirkollisesti voidaan vihkiä myös sellaiset parit, joista toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan.

Jos toinen pariskunnasta ei kuulu kirkkoon, voidaan jo solmittu avioliitto myös siunata tai avioliiton solmineen parin kanssa voidaan rukoilla vapaamuotoisesti.

Suuresti tai pienesti

Juhlaa voi viettää monella tavalla. Suuresti tai pienesti.

"Tahdon" voi sanoa kirkossa, kotona tai vaikka luonnon keskellä. Myös suositut hääyötapahtumat ovat helppo tapa astua avioon.

Kirkollinen vihkiminen ei maksa mitään.

Kirkosta ei peritä vuokraa eikä papille tarvitse maksaa palkkiota – silloinkaan, kun pappi tulee muualle kuin kirkkoon vihkimään.

Sormukset voi valita oman tyylin mukaan tai vaikka lainata.

Kustannuksia voi kertyä muista juhlajärjestelyistä, kuten esimerkiksi hääjuhlapaikan vuokrasta. Useimmat seurakunnan tilat ovat maksutta käytettävissä Vantaan seurakuntiin kuuluvan hääparin hääjuhlaan. Muutama tila on maksullinen. Katso lisätietoa juhlatiloista.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Vihkikirkon ja papin voi varata suoraan netissä. Tästä pääset ajanvarauspalveluumme.

Voit varata avioliittoon vihkimisen ajan, juhlapaikan ja papin myös oman seurakuntasi kirkkoherranvirastosta. Vantaan seurakuntien kirkkoherranvirastojen yhteystiedot.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tästä voit tarkistaa oman seurakuntasi.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Kirjoita osoitteesi kohtaan Mihin seurakuntaan kuulun?