Mukaan messuun, vapaaehtoiseksi ryhmään tai tapahtumaan?

Vapaaehtoistyö antaa iloa ja sisältöä elämään. Vapaaehtoisena teet hyvää. 

Voit tulla mukaan auttamisen halusta, itseäsi kehittämään tai vaikkapa viihtymään yhteisen tekemisen ja ihmisten parissa. Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoilla ja taidoilla, omien voimavarojesi mukaan. Tee kertaluonteinen keikka tai sitoudu vakituisemmin - valitse itsellesi sopiva tapa auttaa. 

Kaikki vapaaehtoiset haastatellaan ja perehdytetään sekä tarvittaessa koulutetaan tehtävään. Ota yhteyttä, niin etsitään yhdessä juuri sinulle sopiva vapaaehtoistehtävä. 

 

Anna aikaasi, saat hyvän mielen.  

Yhteydenotot: Mirja Jalo p. 040 509 7306, mirja.jalo@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Vapaaehtoiseksi maalaismarkkinoille 7-8.10.

Lauantaina ja sunnuntaina Tikkurilan kirkon edustalla on torikoju (Asematie 12). Kojulle tarvitaan vapaaehtoistehtäviin makkaranpaistajia sekä villasukkien yms.  myyjiä.

Vapaaehtoisia tarvitaan 2-3/ työvuoro. Lisäksi lauantaina on kirkolla kahvio, johon tarvitaan työvuoroihin kahvin keittoon ja tarjoiluun sekä keittiötehtäviin 4-6 vapaaehtoista.

Koju pystytetään lauantaiaamuna ja puretaan sunnuntaina noin klo 16.30. Voit ilmoittautua myös pystytys- tai purkutehtävään.

Ilmoita mihin vuoroon ja tehtävään olet tulossa.

Työvuorot: 

Lauantaina 7.10. klo 8.30-12 ja klo 12-16.30. 

Sunnuntaina 8.10. klo 8.30-12 ja klo 12-16.30.

Ilmoittautuminen Marille p. 040 509 7306 / mari.chaulagai@evl.fi

 

Kielikerho

Tule vapaaehtoiseksi kielikerhoon, jossa voi treenata alkavaakin suomenkielen taitoa. Vapaaehtoisen tehtävänä on puhua suomea ja keskustella kerhoon osallistuvien kanssa. Vapaaehoinen huolehtii kerhotilan järjestyksestä ja laittaa kahvit tarjolle ryhmää varten. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Mirja Jaloon p. 040 509 7306 / mirja.jalo@evl.fi

 

Tiistain yhteisölounas

Lounas pyörii vapaaehtoisten voimin. Valmistamme salaatit ja voileipätarjoilut. Katamme ja järjestelemme tilan ruokailijoiden tulla. Tarjoilemme ja avustamme. Tiskaamme ja siivoamme jäljet. Ruokailussa on monenlaista tehtävää. Mikä sinua kiinnostaa, haluatko liittyä ruokailun aktiiviseen vapaaehtoisporukkaan? Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä sinulle sopiva tehtävä. Mirja Jalo p. 040 509 7306 / mirja.jalo@evl.fi

Vapaaehtoiset valimistelevat ruokatarjoilua.

Kaipaatko yhteisöä ja yhdessä tekemistä?

Meditatiivisen iltamessun yhteisö kokoontuu torstai-iltaisin. Tule tekemään yhdessä, lämmittämään keittoa yhdessä, järjestämään se tarjolle, tiskaamaan tai vaikka pyyhkimään pöytiä. Voit tulla mukaan järjestämään keittotarjoilua kerran tai vaikka joka torstai. 

Meditatiivisen iltamessun yhteisö kutsuu sinut palvelemaan ja tekemään yhdessä toisten kanssa. Ilmoittaudu mukaan keittotarjoiluhommiin. Lisätiedot messuyhteisön papilta:  p. 040 509 3266 suvi-maria.roine@evl.fi 

Iloisia ihmisiä yhdessä.

Tutustu Tikkurilan seurakunnan vapaaehtoistyön esitteeseen!

Esitteestä löydät esimerkkejä siitä, mitä voisit seurakunnassamme tehdä. Vihko aukeaa isompaan kokoon, kun klikkaat sitä.