
Lähde mukaan vapaaehtoistoimintaan Hakunilassa!
Vapaaehtoinen toimii tavallisen ihmisen tiedoilla ja taidoilla, omien voimavarojensa mukaan. Kaikki vapaaehtoiset haastatellaan ja perehdytetään sekä tarvittaessa koulutetaan tehtävään.
Voit etsiä sinulle sopivia vapaaehtoistehtäviä ja ilmoittautua niihin Vapaaehtoistyö.fi -sivunLinkki avautuu uudessa välilehdessä kautta. Sivulta löytyvät kaikkien Vantaan seurakuntien vapaaehtoistyöt.
Onko sinulla hyviä ideoita, mitä voisit tehdä? Päästä luovuus valloilleen: rakennetaan yhdessä työtovereina Hakunilan seurakuntaa.
Meillä voit toimia esimerkiksi seuraavissa tehtävissä:
- tule kertomaan oma ideasi - millaista toimintaa sinä haluaisit ohjata tai järjestää seurakunnassa?
- toimia kerhomummona tai -vaarina
- leipoa pullaa kirkkokahveille tai auttaa yhteisölounaalla tai Toivo-kahvilassa.
- ryhtyä Yhteisvastuukerääjäksi
- paukuttaa vasaralla Nikkaristeissä
- tehdä kastesukkia Käsillä hyvää -ryhmässä
- toimia jumalanpalveluksessa tekstinlukijana, avustajana, kirkkoväärtinä
- liittyä kuoroon ja antaa musiikin sulostuttaa omaa ja toisten elämää
- ideoida ja toteuttaa tilaisuuksia urheilutapahtumiin, ohjata liikuntakerhoja
- rukoilla ja tehdä töitä

Ota yhteyttä