Perinne on paras – äidinäidin kristallimaljasta ukin pitsimyssyyn

Moni haluaa, että suvun perinteet näkyvät jotenkin myös omassa kastejuhlassa. Toivoimme saavamme muutamia esimerkkejä siitä, miten suvun perinteitä on haluttu soveltaa. Tavat voivat vaihdella sukupolvelta toiselle periytyvästä kastemekosta siihen koko tapaan, jolla juhla järjestetään. 

”Tyttöjeni kastemekot ovat olleet vanhempiensa sukujen lapsilla käytössä. Toisella oli isän puolen mekko ja toisella äidin. Teetimme esikoista varten pään kuivausliinan ja siihen on kirjailtu sen jälkeen kaikkien sitä käyttäneiden kastevauvojen nimet.”

”Kummipoikani äiti eli siskoni toi ristiäisiin kirkkoon kristallimaljan, joka on suvun perintöesine isoisovanhemmilta. Muistan tämän kyseisen  maljan hyvin jo omasta lapsuudesta. Etenkin sen kerran, kun kissa pudotti sen maahan loikatessaan senkiltä. Malja putosi onneksi maton päälle ja säilyi ihme kumma ehjänä.”

”Perheen kastemalja ja kastemekko ovat nyt jo 59 vuotta vanhat. Olin itse ensimmäinen, joka on kastettu näitä käyttäen. Mekko on ollut käytössä myös joillain kummilapsistani. Meidän suvussa on perinteenä kotikaste ja se, että mummot sekä muut sukulaiset auttavat ruuan valmistamisessa ja tarjoilussa. Olen ollut mukana sekä vanhemman, kummin että isovanhemman roolissa. Meillä kutsutaan kastejuhlaan yleensä lähisuku ja kummit.”

”Halusin perinteiden näkyvän siinä, että lapseni päässä oli sama röyhelöinen pitsimyssy kuin hänen ukillaan eli isälläni omissa mustavalkoisissa ristiäiskuvissaan. Huomasimme tosin papin kanssa, että veden laittaminen päähän ja myssy päässä eivät ehkä oikein sovikaan yhteen. Pappi hoiti tilanteen kuitenkin oikein tyylikkäästi hilaamalla myssyä hieman sivuun. Myös toisen lapseni kanssa myssy piti itsestään selvästi olla päässä, mutta sillä kertaa tyydyttiin itse kasteen sijaan pelkkään valokuvaushetkeen.”

”Ostin lapseni kastemekon 1970-luvulla SOK:n tavaratalosta. Valittavana oli useita mekkoja, kovin pitsiset versiot eivät houkutelleet. Valitsin puuvillaisen mekon brodeerauksilla. Samassa mekossa on kastettu jo myös kaksi lastenlasta.”

”Lapsenlapsen kastemekko oli sama, jossa hänen äitinsä, miniäni kastettiin. Kastemalja puolestaan oli sama kuin vauvan isän kasteessa. Jouduimme tosin muistelemaan, missä malja oikein oli ja sitä etsittiin kissojen sekä koirien kanssa. Lopulta tämä hopeamalja onneksi löytyi. Pappina oli lapsen vanhempien vihkipappi.”

”Sota-ajan eläneen isänäitini lempivirsi oli virsi numero 600, Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja. Hän opetti sen eteenpäin ja siitä on muodostunut meidän suvussamme ja perheessämme se virsi, jota lauletaan niin kasteessa, häissä kuin hautajaisissa. Tuntuu, että sen kautta juhlaamme ja sydämeemme saadaan mukaan myös edesmenneet isovanhemmat.”

"Anoppi neuloi aikoinaan kastemekon miehelleni ja hänen veljensäkin kastettiin siinä. Anoppi sanoi laittaneensa sekoitelankaa vähän joukkoon, että kestäisi paremmin aikaa ja hyvin se on kestänytkin. Tuntui mukavalta, että hän antoi tämän mekon meille, se jäi sitten aarteeksemme. Oma äitini halusi ommella mekkoon pienen ruusun, joka on ollut koristeena. Vähän mekko on jo on kellastunut. Johonkin silkkipaperin se pitäisi varmaan kääriä."

Piirroskuva kastemaljasta.