Lapsen ja vanhemman eroryhmä

Alkuvuodesta 2024 tarjoamme ammatillisesti ohjattua vertaistukea eron kohdanneille perheille. Perheen eroryhmä on tarkoitettu toiselle vanhemmalle yhdessä lapsen / lasten kanssa. Ryhmäkertoja on yhteensä 8, joista osa ollaan yhdessä ja osa omissa vertaisryhmissä. Perheen eroryhmässä niin vanhempi kuin lapset pääsevät käsittelemään eron tuomia muutoksia vertaistuen avulla. Keskiössä on lasten tunteet ja tarpeet sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Tavoite on myös etsiä yhdessä voimavaroja ja keinoja uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen jokaisen erityisyyttä ja rajoja kunnioittaen. Työskentelyssä hyödynnetään erilaisia luovia menetelmiä.

Ryhmä soveltuu perheille, joissa eropäätös on jo tehty ja vanhemmat ovat sopineet asumisjärjestelyistä.

Ryhmä kokoontuu osoitteessa Kultarikontie 1 A 2.krs, Vantaa. Päivämäärät varmistuvat ennen joulua.

Ryhmä on maksuton, edellyttää sitoutumista kaikille kerroille. Ryhmäilloissa tarjolla pieni välipala.

Ryhmään otetaan n. 8 perhettä / 8 lasta, jotka ovat iältään 7 – 12.

KIINNOSTAISIKO?

Ilmoittautuminen sähköisellä Webropol-lomakkeella. Linkki avautuu uudessa välilehdessäRyhmään osallistujat haastatellaan ennen ryhmään valitsemista.

Ohjaajina toimivat perheneuvoja Terhi Lahdensalo, eroauttamisen ohjaaja Minna Raitanen, perheneuvonnan työntekijä, perhetyön pastori Minna Ruuttunen sekä apuohjaajana vertaisnuori.

Järjestäjät: Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen perhetyö

 

 

 

 

 

 

 

Äiti silittää alakuloisen pojan päätä