Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Korson seurakunnassa aikuisilla on mahdollisuus olla mukana seurakunnan toiminnassa monin eri tavoin.
Voit hiljentyä Korso-messussa torstai-iltana klo 19 tai sunnuntaina klo 10, tulla mukaan raamattu- tai rukouspiireihin, rentoutua saunaillassa, oppia uutta asiantuntijaluennoilla ja uppoutua arkiretriittiin.
Lisätietoja aikuistyön toiminnasta löytyy toimintakalenterin kautta tai aikuistyöstä vastaavalta papilta Jani Vanhalalta p. 050 310 7032.
Toimin Korson seurakunnassa aikuistyön pastorina. Työnkuvaani kuuluu tapahtumien ja toiminnan järjestäminen aina nuorista aikuisista eläkeikäisiin saakka. Minua kiinnostaa erityisesti uskonnollinen kokemus sekä sen uudenlaiset, muuntuvat muodot modernissa maailmassa. Myös kristillinen mystiikka ja taide ovat lähellä sydäntäni. Papin työssä pidän tärkeimpänä sitä, että saan omalla pienellä panoksellani olla tekemässä Jumalan läsnäoloa maailmassa ymmärrettävämmäksi ja näkyvämmäksi.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä