Joulupodcast #joulutulee #tähti

Paavon ja Kristiinan joulupodcastissa kohtaa kaksi erilaista jouluihmistä. Molemmat kaipaavat joululta hiljaisuutta ja rauhaa, sitä että ei ole pakko.

Mutta toinen aloittaa fiilistelyn elokuussa ja toisesta tuntuu oudolta, jos joulu valuu syksyn puolella.

Podcastissa me Vantaankosken papit puhutaan Jeesuksesta, tietäjistä, valosta ja pimeydestä, Juhani Rekolasta ja Wiener nougatista, glögistä ja Beetlehemistä, jouluomenista ja kanelista.

Yhdessä etsimme joulun merkitystä.

Jos mietit samaa, kuuntele tämä.

Jos et mieti, kuuntele silti. Jeesus kuitenkin on.

Jaksot kerran viikossa 1.12. alkaen.

1.12. ensimmäinen adventtisunnuntai - Jeesus ja Johannes

Pimeys, pimeä aika nielee sisäänsä. Pimeässä ihminen kaipaa valoa.

Onko joulun, valon juhlan, valo oikeaa valoa?

Mitä me odotamme, kun odotamme joulua?

 

8.12. toinen adventtisunnuntai - Joosef ja Maria

Koulun joulukuvaelman suurimmat tähdet ovat Maria ja Joosef, kaksi ihmistä. Jouluevankeliumissa ja kirkollisessa perinteessä nämä ihmiset sysätään syrjään. Mariasta tehdään jumalallinen hahmo ja Joosef unohdetaan lähes kokonaan.

Heidän kauttaan joulun tapahtumat kiinnittyisivät arkeen – siksi on tärkeää, että heidät huomataan.

Me löysimme rakastuneen pariskunnan, äidin ja isän, joihin on helppo samaistua. Jeesus syntyy ihmiseksi ihmisten keskelle.

 

15.12. kolmas adventtisunnuntai - Paimenet ja enkelit

Tulilla istuessa mieli hakeutuu kaukaisuuteen, kipinöihin taivaalla. Ensimmäisenä jouluna kipinöitä vastaan tanssivat taivaan enkelit. Ensimmäisenä Jeesuksen syntymästä kuulivat tavalliset ihmiset, kedolla laumaansa vartioivat paimenet.

Jouluevankeliumi ei alkanut taivaasta vaan maan päältä, tallista ja kedolta, työpaikoilta, kauppakeskuksista, asemilta. Jossakin kaiken tämän näkyvän takana on Jumala. Jouluna näkymätön muuttuu näkyväksi, vauvan voi ottaa syliin.

Se on ihme. Millaista ihmettä sinä odotat tänä jouluna?

papit Kristiina ja Paavo ja valaistu tähti
Kappalainen
Vantaankosken seurakunta

Kivistöpappi

Moi! Olen aloittanut Vantaankosken seurakunnan pappina 1.9.2018. Olen vastuussa Kivistön suuralueen seurakuntatyöstä, mutta teen papintöitä myös koko Vantaankosken seurakunnan alueella. Minut on vihitty papiksi Tampereella 2002. Ennen Vantaankoskea olen ollut pappina Keski-Lahden, Hausjärven ja Riihimäen seurakunnissa. Välillä tosin olin reilut seitsemän vuotta kustannustoimittajana ja pappina Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy:ssä.

Oma matkani kirkon työhön alkoi nuoruusiän kotiseurakunnan, Olarin seurakunnan, rippikoulu- ja nuorisotyöstä. Löysin seurakunnasta yhteisön, johon jokainen mahtuu mukaan. Juuri sellaista seurakuntaa haluan rakentaa edelleen! Jokainen ihminen on Luojan luoma, ainutkertainen ja korvaamattoman arvokas. Kristus kuoli jokaisen ihmisen puolesta; sinä kelpaat, sinä riität juuri sellaisena kuin olet.

Vapaa-aikani kuluu perheen, oman liikkumisen ja KeU:n juniorihiihtäjien valmennuksen parissa. Lisäksi kitaran soittelu ja kirjat kiinnostavat.

 

Kappalainen
Vantaankosken seurakunta

Olen Kristiina, aloitin pappina Vantaankoskella syksyllä 2017, mutta ennen tätä olen tehnyt papin töitä yli kymmenen vuotta Tampereella. Pääosan työurastani olen saanut toimia lasten- ja perheiden pappina, täällä Vantaankoskella vastaan jumalanpalveluselämästä ja pohdin työkseni sitä, kuinka messumme olisivat entistä kutsuvampia. Olen pappina lapsuuteni haaveammatissa. Ihmiset ovat minulle tärkeitä, ja Jeesuksen jengissä on hyvä olla. Rakastan sanoja teatterin lavalla, kirjan lehdillä, blogiteksteissä, laulun lyriikoissa, lehden sivuilla ja rukouksissa. Pidän työssäni erityisen tärkeänä sitä, että saisin kerrottua sanoman vapahtavasta Jeesuksesta, armosta ja rakkaudesta siten, että juuri sinä ymmärtäisit sen. Kieli luo todellisuutta ja siksi Jumalan rakkaudesta on kyettävä kertomaan aina uudella tavalla.  

Olen kolmen lapsen äiti ja vaimo. Kun lasten harrastuksilta, kurahousujen pesulta ja eteisen imuroinnilta ennätän, laukkaan lenkille, aukaisen Avotakan tai käperryn kainaloon katsomaan Game of Thronesia.