Uutislistaukseen

Jouluaattona Tikkurilan kirkolla vietetään yhteistä joulua – ilmoittautumiset 13.–16.12.

Jouluaattona Tikkurilan kirkolla vietetään yhteistä joulua. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen 13.–16.12.

Tikkurilan seurakunnan diakoni Toomas Takala kynttilä kädessä Tikkurilan kirkossa.

Kuvassa: Tikkurilan seurakunnan diakoni Toomas Takalalle joulussa tärkeintä on rauhoittuminen ja lepääminen sekä yhteinen aika rakkaiden ihmisten kanssa.

Jouluaattona Tikkurilan kirkolla vietetään yhteistä joulua. Tikkurilan seurakunnan diakoni Toomas Takala, mitä silloin tapahtuu?

− Vietämme  jouluaattoa ihmisten kanssa, jotka haluavat juhlia muiden seurassa. Toiveemme on, että joulunvietto rakennetaan yhdessä osallistujien kanssa.

− Voimme koristella tilaa, leipoa joulutorttuja ja laulaa joululauluja. Tarkoituksena on myös osallistua Tikkurilan kirkon aattohartauteen.

Kenelle tapahtuma on tarkoitettu?

− Ennen koronaa järjestimme yksin asuville suunnattuja joulunviettoja. Tällä kertaa haluamme kutsua mukaan jokaisen, joka kaipaa yhteistä joulujuhlaa.

− Silloin on myös paikalla olevien seurakunnan työntekijöiden jouluaatto. Olemme mukana viettämässä joulua ja juhlimassa. 

Miten aiot viettää joulua, kun et ole töissä?

− Vietän joulua perheen kanssa. Meillä on tiedossa puolisoni kanssa joulukierros Uudellamaalla ja Tampereella, kun käymme vanhempieni ja appivanhempieni luona.

− Tärkeintä on olla ilman mitään ihmeellistä ohjelmaa. Tiedossa on ainakin lepoa, yhdessäoloa ja koiran kanssa ulkoilua. Mahdollisesti käymme myös joulukirkossa.

Mistä asioista pidät joulussa eniten?

− Minulle joulu on rauhoittumisen aikaa. Joulusauna kruunaa oman jouluni. Se on tärkeä juttu. 

 

Ilmoittaudu joulunviettoon ennakkoon 

Joulunviettoa Tikkurilan kirkolla, Asematie 12, jouluaattona 24.12. klo 15−18. Ilmoittautuminen 13.–16.12. heli.varstala@evl.fi tai Heli Varstala p. 050 5758684. Katso lisää vantaanjoulu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Teksti: Kata-Riina Heinonen-Tricarico
Kuva: Esko Jämsä

Juttu on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

10.12.2021 16.24