Uutislistaukseen

Uusia koronarajoituksia joulun ajan tapahtumiin Vantaan kirkoissa

Rajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Kuvassa piirretty enkeli.

Helsingin ja Uudenmaan aluehallintovirasto ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ovat antaneet 2.12. uusia rajoituksia joulun ajan tapahtumiin. Rajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Kauneimpiin joululauluihin koronapassi 

Vantaan seurakunnissa Kauneimmissa joululauluissa ja konserteissa otetaan pääsääntöisesti käyttöön koronapassi. Jos tilaisuus pidetään ilman koronapassia, tilaisuuteen voidaan ottaa vain 20 henkilöä.

Uskonnollisiin tilaisuuksiin voidaan ottaa kolmasosa tilan enimmäishenkilömäärästä

Joulukirkkoihin, hartauksiin ja toimituksiin, kuten kasteisiin, häihin ja hautajaisiin voidaan ottaa kerrallaan 1/3 tilan maksimihenkilömäärästä. Koronapassia ei voida silloin kysyä. Näihin tilaisuuksiin lasketaan mukaan myös seurakuntien säännöllinen hengellinen toiminta, kuten messut ja kirkkokahvit. Paikallisesti seurakunnat ohjeistavat tarkemmin kutakin tilaisuutta koskevat ohjeet.

Kaikessa toiminnassamme on vahva maskisuositus. Monia joulun ajan tilaisuuksia lähetetään suorana verkkoon. Seuraa ajankohtaisia verkkotapahtumia sivulta Joulu verkossa - Vantaan seurakunnat 

Ajantasaiset tiedot löydät verkkosivuiltamme. Seuraa tapahtumakalenteria ja Vantaan seurakuntien joulusivua www.vantaanjoulu.fi 

Fri Dec 03 15:02:48 EET 2021