Uutislistaukseen

Maan muuttajat -hanke valittiin Parempi Vantaa -ideakilpailun voittajaksi ja toteuttajaksi 2000 eurolla

Tunnustuspalkinto 1000 e myönnettiin Yhteisöllisyyttä pihapelein -hankkeelle 

Parempi Vantaa mainoskuva.

Lokakuun loppuun asti käynnissä olleessa Parempi Vantaa -kilpailussa vantaalaisilta kysyttiin, miten tekisit Vantaasta paremman paikan. Kilpailun järjesti Kirkko Vantaalla, joka myönsi 2000 euroa voittajaehdotuksen toteuttamiseen. 

Kilpailuun osallistui yhteensä 31 ehdotusta. Vantaalaiset ehdottivat mm. julkisten paikkojen siistimistalkoita, tukea mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville, kaupunkikuvaa ja maisemia piristäviä ideoita, taidetta, yhteisöllisiä juhlia, tekemistä lapsille ja pop up -kierrätyspistettä.  

Voittajaksi valikoitui hanke nimeltään Maan muuttajat, jonka tarkoituksena on kannustaa erityisesti monikulttuurisia nuoria hakeutumaan eri uravaihtoehtojen äärelle. Projekti tuotetaan taiteen keinoin yhteistyössä oppilaitosten ja nuorten kanssa. Tarkoituksena on tuoda esille positiivisia representaatioita eri aloille hakeutumisesta ja Suomeen kotoutumisesta. Projektin toteuttavat Salaado Qasim ja Faisa Qasim. Palkinnon arvo hankkeen toteuttamiseen on 2000 euroa. 

Palkintoraati päätti myöntää toiselle ehdotukselle lisäksi tunnustuspalkinnon. Tunnustuspalkinto on suuruudeltaan 1000 euroa. Se myönnettiin Yhteisöllisyyttä pihapelein –hankkeelle, jossa tarkoituksena on toteuttaa Vantaalla pihoilla liikuntaleikkejä, jotka lisäävät lasten ja aikuisten yhteisöllisyyden kokemusta. Yhteiset pihaleikit voisivat yhdistää maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia ja tuoda koronan jälkeiseen aikaan palauttavaa yhdessä leikkimisen iloa. Hankkeen toteuttaja on sosionomi ja yhteisöpedagogi Teija Hietikko.  

-Valinta hyvien hankkeiden välillä oli vaikea. Tunnustuspalkinnon avulla saatoimme myöntää toteutusmahdollisuudet sekä laajasti tavoittavalle monikulttuuristen nuorten taidehankkeelle että lähiyhteisöllisyyttä synnyttävälle pihapelihankkeelle, toteaa hankeasiantuntija ja kilpailuidean äiti Johanna Pohjantaival. 

Raati painotti valinnassa vaikuttavuutta ja realistisia toteutusmahdollisuuksia 

Raati valitsi voittajan ja tunnuspalkinnon saajan painottamalla hankkeen vaikuttavuutta sekä realistisia toteutusmahdollisuuksia. Vaikuttavuus voi syntyä pitkällä aikavälillä laajalle kohderyhmälle sekä hetkellisinä kokemuksina leikkimisen ilosta. Palkinnon myöntämistä edesauttoi se, että hanke mahdollistaa kohtaamista, se on osallistujilleen merkityksellistä, toiminto on kaikille avointa ja hankkeella on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lisäksi hanke on toteutettavissa palkintosummalla ja toteuttaja on sitoutunut hankkeen loppuun viemiseen.  

– Hankkeen taustana on tutkiva kehittäminen paremman vantaalaisuuden parhaaksi. Pohdimme, miten seurakunnat voisivat toimia kansalaistoiminnan alustana ja antaa vantaalaisille valta tehdä omasta kaupungistaan parempaa paikkaa. Kehittämisen tuloksena päädyimme ideakilpailuun ja kilpailun anti todella vastasi tarkoitustaan. Oli suuri ilo lukea hakemuksia ja nähdä kuinka paljon hyvää tahtoa ja ideoita ihmisillä on, kommentoi voittajia Johanna Pohjantaival. 

Parempi Vantaa -kilpailuun voivat osallistua niin kaveriporukat, kaupunginosayhdistykset, koululuokat kuin yksittäiset ihmisetkin. Tärkeintä oli hyvä idea ja kyky toteuttaa se. 

– Palkitut ideat olivat sekä laajaa vaikuttavuutta henkivä nuorten kouluttautumista kannustava hanke sekä yksittäisen vantaalaisen osaajan idea saada yhteisöllisyyttä luovat pihapelit jälleen henkiin. Pihaleikeissä on mahdollisuus tutustua alueen muihin asukkaisiin ja laajentaa arkista yhteistä tekemistä lähiyhteisön kesken, Johanna Pohjantaival täydentää. 

Kilpailuraati kävi läpi kaikki kilpailuun lähetetyt ideat ja valitsi voittajan 26.11.2021.  Idea tulee toteuttaa vuoden 2022 aikana. Kirkko Vantaalla seuraa voittoidean toteuttamista sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillaan. 

Kilpailuraatiin kuului Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Kirsi Rantala, hankeasiantuntija Johanna Pohjantaival, viestintäpäällikkö Meri-Anna Hintsala, projektityön koordinaattori Jarkko Vähäsarja, sekä Vantaan kaupungin kuntalaispalveluiden koordinaattori Anne-Mari Ikonen sekä kaupunkilaisosallistuja Jenni Hirvonen. 

Mon Nov 29 14:03:00 EET 2021