Uutislistaukseen

Valotapahtuma valtaa Tikkurilan–teoksista yksi koetaan Tikkurilan kirkolla

Valon Tikkurila on uusi kaksipäiväinen valotapahtuma Tikkurilan keskustassa 19.–20.11.2021.

Kirkko hohtaa tummana ja valaistuin pystypalkein.

Valot syttyvät perjantaina ja lauantaina kello 17–22. Valoreitti koostuu itsenäisistä ja paikkasidonnaisista valoinstallaatioista, eli ulkotilanvalo- ja ääniteoksista, jotka nostavat esiin tutusta kaupunkimiljööstä yllätyksellisiä tunnelmia.  

Installaatioiden tekijöinä nähdään paikallisia ja kotimaisia ansioituneita valo- ja äänisuunnittelijoita, sekä Vantaan kuvataidekoulun oppilaita ja Vantaan taidetyöpajojen nuoria taiteentekijöitä. Yhdeksän installaation reitti kuljettaa yleisön Vernissan kulttuuritehtaalta Veteraanipuiston kautta kauppakeskus Dixiin, Tikkurilan kirkolle ja kaupungintalolle, päättyen Kirjastopuistoon. Kohteet sijaitsevat noin kilometrin säteellä toisistaan, ja niihin voi tutustua myös haluamassaan järjestyksessä.

–Valon Tikkurilan lähtökohtana on tuoda elämää ja valoa Tikkurilan iltaan. Installaatiot esittävät kaupungin uudessa valossa, joka herättää eloon tunnelmat ja tarinat puistoissa sekä rakennuksissa. Valon Tikkurila on tapahtuma ’kaupungista kaupunkilaisille’ ja sen voi kokea vain marraskuisessa Tikkurilassa, kertoo tapahtuman tekninen tuottaja Riku Malinen kaupungilta.

Teemoja ilosta syvälliseen pohdintaan

Valon Tikkurilan teemat nostavat esiin vaihtuvia tunnelmia ilosta ja huumorista myös syvällisiin pohdintoihin elämän kiertokulusta. Lisäksi ne korostavat Tikkurilan monikerroksista arkkitehtuuria ja rakennusten historiaa. Valoreitin keskiössä sijaitsevat muun muassa kaupunginmuseona toimiva vanha Tikkurilan asemarakennus vuodelta 1862 ja uusi Tikkurilan kirkko. Installaatiot valaisevat kaupunkia osana julkisen taiteen Valon Vantaa -konseptia, joka nostaa esiin valaistut julkisen taiteen kohteet. 

Tikkurilan kirkolla nähtävä teos on nimeltään Passing (kuvassa). Anssi Ruotasen ja Uula Korhosen Passing sai alkunsa teoksen säveltäjän isän kuolemasta, joka alkoi kuulua teosta varten sävelletyssä musiikissa. Teoksen tarkoitus ei ole käsitellä kuolemaa surun kautta vaan lähestyä poistumista, ohikulkemista jälkeen jätettynä jälkenä, muistona ja vaikutuksena, josta syntyy myös lopulta lohtua. Passingissa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, lähtevän ja jäävän.

Teos on vuorovaikutuksessa vastapäätä, Kaupungintalolla, nähtävän teoksen kanssa.

Lapset mukana toteuttajina

Valon Tikkurila juhlistaa lapsen oikeuksien viikkoa ja lasten ja nuorten kulttuuriosallisuutta.  

Vantaan kuvataidekoulun multimediateosta on työstetty työpajoissa yli sadan lapsen voimin. Myös Vantaan taidetyöpajojen nuoret innostuivat luomaan valotaidetta Vernissan jokirantaan, aluksi suunnitellun yhden videoprojisoinnin lisäksi.

–Tällaisille yhteisöllisille kaupunkitapahtumille on kova kysyntä, sekä palveluntuottajien että yleisön suunnalta. Jatkossa Valon Vantaa -valokonseptia voisi jalostaa myös muissa kaupunginosien keskustoissa, sekä nostaa pimeän aikaan valolla esiin Vantaan kulttuuri- ja kartanomaisemia, summaa tapahtuman tuottaja Ulla Viskari-Perttu Vantaan kulttuuripalveluista.  

Festivaalin ohjelmatiedot löytyvät Vantaan tapahtumakalenterista tapahtumat.vantaa.fi, hakusanalla Valon Vantaa. Tapahtuman tuottaa Vantaan kulttuuripalvelut yhteistyössä kirjasto- ja asukaspalvelujen, kulttuurisen nuorisotyön, Vantaan kuvataidekoulun, Tikkurilan seurakunnan ja kauppakeskus Dixin kanssa. 

2021-11-08 15:07:00.0