Uutislistaukseen

Edu Kettusta kuullaan Tikkurilan kirkossa

KONSERTTI ON LOPPUUNMYYTY. Laulaja - lauluntekijä Edu Kettunen esiintyy Tikkurilan kirkossa perjantaina 8.10.2021 kello 18–19. 

Edu Kettunen lähikuvassa.

Kettusen vahvasti amerikkalaiseen lauluntekijäperinteeseen nojautuvissa lauluissa soi humaani ja lämmin sanoma; tarinat ovat tarkkasilmäisiä otoksia elämän erikoisista tavallisuuksista.

Kettunen aloitti uransa suosikkibändi Broadcastin kitaristina ja lyömäsoittajana, kunnes lähti soolouralle. Hänet tunnetaan hyvin Lentäjän poika -hitistään, mutta mittavan uran aikana on syntynyt yli kymmenen soololevyn lisäksi lauluja myös toisten artistien esitettäviksi. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Kim Lönnholmin levyttämä Minä olen muistanut.

Liput konserttiin maksavat 10 euroa ja ovat saatavilla vain ennakkoon Holvi-lippukaupasta (klikkaa linkkiä).

Suosittelemme kasvomaskin käyttöä. 

Konsertti on osa Tikkurilan kirkon avajaisvuoden tuotantoa.

Mon Sep 20 16:50:00 EEST 2021