Uutislistaukseen

Hämeenkylän ja Korson kirkkojen hautausmaille tulee lisää hautapaikkoja

Kirkko Vantaalla uudistaa Hämeenkylän ja Korson kirkkojen hautausmaita kesän ja alkusyksyn aikana. Tarkoituksena on saada hautausmaille lisää paikkoja noin 30 vuodeksi.

Näkymä Korson kirkon hautausmaalta.

Korson kirkon hautausmaalta. Kuva: Liisa Toivonen.

 Uudistushankkeilla varmistetaan, että hautaukset voivat vielä jatkua pitkään Hämeenkylässä ja Korsossa, sanoo Vantaan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Minna Aho.

Hämeenkylään sirottelualue ja holvihauta

Hämeenkylän kirkon hautausmaan uurnahautapaikat ovat jo kaikki käytössä ja muistolehdossa on tilaa enää sadalle vainajalle.

Heinä–lokakuun aikana rakennettavalle sirottelualueelle ja holvihautaan on arvioitu mahtuvan 2400 vainajan tuhka. Hämeenkylän kirkon hautausmaalle haudataan vuosittain noin 80 vainajaa.

Hämeenkylän kirkon hautausmaan pinta-ala on 2250 m², josta nyt uudistettava ala on 350 m². Uudistustyöt tehdään nykyisen hautausmaa-alueen sisällä.

Muutos näkyy selkeimmin hautausmaalla siten, että yksittäisten hautakivien sijaan vapaana olevalle alueelle tehdään yhteismuistomerkkialue. Vainajan nimi kaiverretaan yhteismuistomerkkiin kasvin lehteä muistuttavaan metalliseen nimilaattaan. Hautausmaalle rakennetaan sirottelualue, holvihauta ja kulkuväyliä.

Holvihaudassa vainajan tuhka haudataan ilman uurnaa maanalaiseen holviin. Holvihaudan maanpäällisessä osassa on lukittava kansi, jonka alla on aukko tuhkan hautaukselle. 

Sirottelualueella tuhka haudataan käytännössä maan pinnalle kivilouhikkoon, josta tuhka valuu kivien välistä maahan.

Uudistustöiden aikana hautaukset hoidetaan normaalisti. Rakennustyöt keskeytetään hautajaisten ja hautausten ajaksi. 

Vanhoihin uurnasukuhautoihin hautaaminen jatkuu, ja niihin voidaan myös jatkossa haudata uurnassa. Uusia uurnahautoja Hämeenkylään ei enää ole tulossa.

Hautausmaan uudistussuunnitelman on tehnyt Maisemasuunnittelu Hemgård ja urakan toteuttaa YPR Yleinen pohjarakennus Oy. Hautausmaalle suunnitellut muistomerkit toimittaa Suomen Kivivalmiste Oy. Hämeenkylän kirkon vuonna 1993 käyttöön otetun hautausmaan on suunnittellut maisema-arkkitehti Gretel Hemgård.

Korson kirkon hautausmaalle holvihautoja

Myös Korson kirkon hautausmaan hautasijat ovat loppumaisillaan. Hautausmaan muistolehdossa on hautasijoja enää noin kahdeksi vuodeksi, ja muistopuutarhan hautapaikat ovat käyneet vähiin. 

2.8.–8.10. hautausmaalle rakennetaan neljä holvihautaa ja niiden yhteyteen yhteismuistomerkit. Holvihautojen avulla hautausmaan käyttöikää voidaan jatkaa noin 30 vuotta. Korson kirkon hautausmaalle haudataan vuosittain noin 20–30 vainajaa.

Hautausmaan uudistuksen on suunnitellut Absentus Oy:stä arkkitehti SAFA Peter Westerlund. Urakan toteuttaa YPR Yleinen pohjarakennus Oy. Uudet holvihaudat sijoittuvat kirkon seinustan luo ja hautausmaan pääsisäänkäynnin läheisyyteen.

Hautausmaalla voidaan järjestää hautauksia normaalisti urakan aikana. 

Hämeenkylän ja Korson kirkkojen yhteydessä olevien pienten hautausmaiden lisäksi Vantaan seurakuntayhtymällä on käytössä isommat Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa ja Ruskeasannan hautausmaa.

Fri Jul 16 09:57:00 EEST 2021