Uutislistaukseen

Kuvassa tyhjä sukupuu.

Perunkirjoituksissa tarvittavien sukuselvitysten saaminen vie Vantaallakin edelleen liian pitkään

7.6.2021 15.52

Lisää henkilökuntaa on palkattu, mutta kyseessä on ”käsityöläishomma”. Pahoittelemme tilannetta.

Venyneiden toimitusten taustalla vaikuttaa kirkonkirjojen historian suurin muutos. Aluerekisterikeskukset ovat siirtyneet toteuttamaan kirkkohallituksen johdolla valtakunnallista sukuselvitysjärjestelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että sukuselvitykset voidaan tehdä pääsääntöisesti keskitetysti yhdestä paikasta jäsentietojärjestelmä Kirjurin uudella KirDi-toiminnolla.

Asiakas voi siis tilata nyt sukuselvityksen yhdestä toimipisteestä, kun aiemmin hän joutui tilaamaan perunkirjoituksessa tarvittavat vainajan tiedot erikseen jokaisesta seurakunnasta, jossa tämä oli 15 vuotta täytettyään ollut kirjoilla. Tämä tarkoitti sitä, että jos vainaja oli ollut kirjoilla kymmenessä seurakunnassa, omainen hankki virkatodistuksen jokaisesta seurakunnasta erikseen.

Vaikka tilanne on toistaiseksi vaikea, tulevaisuus näyttäytyy myönteisemmässä valossa.

−Uusi järjestelmä toimii niin, että kun yksi sukuselvityksen tekijä on löytänyt tietyn ihmisen elämänkaaren, seuraavan ei enää tarvitse etsiä samoja tietoja käsin, vaan henkilön valmis elinkaari jää järjestelmään. Siirtymävaiheen jälkeen työ nopeutuu huomattavasti, Vantaan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomo Kahenvirta sanoo.

Lue koko juttu Kirkko ja kaupunki -verkkomediasta.