Uutislistaukseen

Ulkomaista katastrofiapua myönnettiin 10 000 euroa Myanmariin

Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi avustussumman Suomen Lähetysseuran kautta.

kynttilat_blurrattu.png

Kuva: Myanmar Pressphoto Agency MPA

Vantaan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto myönsi 10 000 euroa Myanmarin sisäisten pakolaisten auttamiseen sekä kriisin vuoksi elinkeinonsa menettäneiden perheiden tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta. 

Suomen Lähetysseura on osoittanut Vantaan seurakuntayhtymälle katastrofiavustusanomuksen Myanmarin sisäisten pakolaisten auttamiseen sekä kriisin vuoksi elinkeinonsa menettäneiden perheiden tukemiseen. Helmikuussa tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen Myanmarissa armeijan siviileihin kohdistamat väkivaltaisuudet, uhka konfliktin laajenemisesta täysimittaiseksi sisällissodaksi sekä talouden romahtaminen ovat aiheuttaneet vakavan humanitaarisen kriisin.

Suurissa kaupungeissa armeija on kohdistanut yhä enemmän väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa koko ajan.

Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 80 000 euroa Myanmariin. Katastrofiavusta 40 0000 euroa suunnataan maan sisäisille pakolaisille. Heille toimitetaan tilapäiseen asumiseen tarvittavaa suojaa, ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita ja lääkkeitä. Toiset 40 000 euroa suunnataan elinkeinonsa menettäneille perheille Myanmarin kirkkojen kautta. Yhteensä avulla arvioidaan tavoitettavan yli 5 000 ihmistä.

Lisätietoja Suomen Lähetysseuran työstä Myanmarissa luettavissa täältä.

Mon May 17 14:12:00 EEST 2021