Uutislistaukseen

Kirkko Vantaalla tempaisi kankaisten kasvomaskien yllätysjaon aamuliikenteessä joululaulujen tahtiin

Aikaisempina vuosina joulukuun alussa pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat jakaneet aamuliikenteessä yllätyksenä tuhansittain joulupipareita. Tänä vuonna Vantaan seurakunnat jakoivat joulupipareiden sijaan Jouluradion-logolla varustettuja kangasmaskeja 1.12. aamuliikenteessä.

Seurakunnan työntekijä jakamassa maskeja Korson asemalla.

Kuva: Korson seurakunnan tiedottaja Maaria Keskitalo jakamassa maskeja Korson asemalla. Kuvaaja: Marjo Lehtamo.

Maskeja jaettiin yhteensä 1200 kappaletta juna-asemilla ja muissa vilkkaissa paikoissa ympäri Vantaata.

Maskien tarve on nyt erityisen suuri. Pestävä kangasmaski on saajalleen hyödyllinen pikkujoululahja, ja jakelu voitiin toteuttaa hygieenisesti ja turvallisesti yksittäispakattuna myös tässä epidemiatilanteessa.

Yllätyksen tarkoitus on muistuttaa lähimmäisenrakkaudesta. Maskiin pukeudutaan, jotta suojelemme muita ja itseämme. Samalla maski muistuttaa Jouluradion joulukanavista, joiden kautta joulutunnelmaan pääsee mistä vain verkon kautta osoitteessa jouluradio.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Uusimpien koronaohjeiden mukaan lähes kaikki seurakuntien joulukuun tapahtumat konsertteineen ja yhteislauluineen on peruttu 20.12. saakka. Seurakuntien joulun ajan tarjontaan, kuten adventin ajan messuihin ja Kauneimpiin joululauluihin pääsee kuitenkin osallistumaan suorien verkkolähetysten kautta. Ajantasaiset tiedot tapahtumista löytyvät osoitteesta vantaanjoulu.fi.

Tue Dec 01 10:27:35 EET 2020