”Jaana” menetti kolme sisarustaan alkoholin takia – Päihteisiin kuolleiden muistohetki 5.11. tekee läheisten vaietun surun näkyväksi

Vantaalainen Jaana pääsi vertaisryhmässä sisarensa päihdekuoleman aiheuttaman häpeän yli. Diakoni Eeva Nurmisen mukaan päihdekuolemaan liittyvä suru jää helposti sanomatta ääneen ja käsittelemättä.

Keväällä 2012 vantaalaisen Jaanan puhelin soi. Soittaja oli hänen nuoremman sisarensa Liisan puoliso, joka kertoi, että Liisa oli tehnyt itsemurhan kotinsa kylpyhuoneessa. Sisar oli ollut kuollessaan humalassa.

Ennen lopullista tekoa Liisa oli yrittänyt itsemurhaa kolme kertaa, mutta sitä Jaana ei tiennyt. Hän oli kuitenkin selvillä sisarensa vaikeuksista ja oli yrittänyt auttaa tätä. Kerran Jaana riensi perheen tueksi, kun sisar oli uhannut hypätä kuudennen kerroksen ikkunasta.

– Tapauksen jälkeen soitin läpi kaikki mahdolliset paikat löytääkseni sisarelleni apua, mutta hän ei halunnut lähteä mihinkään. Kun puhuimme puhelimessa, kaikki oli aina hyvin, vaikka ei oikeasti ollut. Perheessä käytettiin runsaasti alkoholia, Jaana kertoo.

Kun itsemurhasta kertova puhelu tuli, Jaana oli juuri tavannut Vantaan seurakuntien diakonin Eeva Nurmisen. Tapaamisessa keskusteltiin Liisan elämän vaikeuksista ja rukoiltiin hänen puolestaan.

Häpeän tunne väistyi

Jaana on menettänyt kolme sisarustaan niin, että alkoholi on ollut kuolemantapauksissa osana tavalla tai toisella. Jaana itse koki juomisesta aiheutuneen avioeron ennen kuin raitistui 20 vuotta sitten.

Raitistumista edelsi vaihe, jossa Jaana viivytteli muutosta, koska vierasti Anonyymien alkoholistien toipumisohjelman hengellistä puolta. ”Siellä on se Jumala”, Jaana ajatteli.

Lopulta Jaana päätti ottaa vastaan kaiken mahdollisen avun. AA:n lisäksi hän sai raitistumiseen tukea Myllyhoidosta, A-klinikan naisten ryhmästä ja keskusteluista Eeva Nurmisen kanssa.

– Minulle on ollut kaikkein vaikeinta ymmärtää, miksi sisareni ei ottanut apua vastaan, vaikka olin itse saanut avun ja olin hänelle myönteisenä esimerkkinä, Jaana sanoo.

Sisarensa kuoleman jälkeen Jaana hakeutui Suomen Melenterveys ry:n sururyhmään, joka kokoontui kymmenen kertaa. Hän on käsitellyt menetystä myös AA:n tapaamisissa, seurakunnan sururyhmässä ja keskustelemalla ystävien kanssa.

– Vertaistuki on ollut niin kova sana, että sitä ei uskoisikaan. Sururyhmässä päihdekuolemiin liittyvä häpeän tunne poistui, kun kuuntelin toisia, joille on käynyt samalla tavalla.

Diakoni Eeva Nurmisen mukaan moni on löytänyt päihdesensitiivisessä sururyhmässä rohkeuden päihdesurun käsittelyyn.

Surun käsittely hälventää tunnemyrskyn

Vantaan seurakuntien kriminaali- ja päihdetyön diakoni Eeva Nurminen kertoo, että läheisen päihdekuolemaan liittyvä suru on yhä vaiettu ja hävetty asia, joka jää tavallisessa sururyhmässä helposti sanomatta ääneen ja käsittelemättä. Usein päihdekuolema aiheuttaa myös itsesyytöksiä, vaikka moni lähiomainen on tehnyt paljon auttaakseen päihderiippuvaista.

Vantaan ja Helsingin seurakuntien päihdesensitiivisissä sururyhmissä moni on löytänyt rohkeuden puhua päihdesurusta avoimesti. Myös päihteisiin kuolleiden muistohetket ja yhteistyöverkoston ylläpitämä Vaiettumenetys.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä-nettisivu tekevät asiaa näkyväksi.

– Monella on pelkoja surun käsittelyä kohtaan, mutta usein elämä helpottuu sen myötä. Tunnemyrskyjen tilalle tulee hyväksyntää, rakkaudellista kaipausta ja sen kirkastumista, että päihderiippuvaisen läheisen elämä on ollut arvokas, Nurminen sanoo.

Jaanan ja Liisan nimet on muutettu.

Päihteisiin kuolleiden muistohetki to 5.11. klo 18 Pyhän Laurin isossa kappelissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä (Pappilankuja 3).

Teksti: Taneli Kylätasku

Eeva Nurmisen kuva: Esko Jämsä

Juttu on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä