Uutislistaukseen

Oppilaitosdiakoni Pekka Siutilan työnä on kysyä kuulumiset ja kuunnella vastaukset

Oppilaitosdiakoni kannustaa nuoria huolehtimaan kavereista, jotta kenellekään ei tulisi sellainen tunne, että on yhdentekevä.

Oppilaitosdiakoni Pekka Siutila ammattioppilaitos Varian Myyrmäen yksikön tiloissa.

Kuvassa: Oppilaitosdiakoni Pekka Siutilan voi kohdata esimerkiksi ammattioppilaitos Varian Myyrmäen yksikössä. Siellä opiskellaan muun muassa sähköalaa ja leipuri-kondiittoriksi.

Kaikilla tässä maailmassa tuntuu olevan kiire. Siksi onkin virkistävää tavata ihminen, joka kertoo, että hänen tehtävänsä on näyttää siltä, että hänellä on aikaa. Lähes aina se on jopa ihan totta.

– Työpäiväni rakentuvat läsnäolosta. Se on homman ydin, olla läsnä nuorten ja opettajien arjessa. Ei riitä, että vain kysyy, mitä kuuluu. Pitää olla myös aikaa kuunnella vastaus, oppilaitosdiakoni Pekka Siutila kertoo. 

Siutila on yksi Vantaan seurakuntien neljästä oppilaitosdiakonista. He ovat nuorisotyön ammattilaisia, jotka ovat opiskelijoiden ja henkilökunnan tukena oppilaitoksissa. Diakoni-nimike on hämäävä ainakin Siutilan tapauksessa, sillä hän on koulutukseltaan erityisnuorisotyöntekijä.

Pekka Siutilan viettää eniten aikaa ammattioppilaitos Varian Myyrmäen yksikössä ja kauppaoppilaitos Mercuriassa, mutta käy tarvittaessa muissakin oppilaitoksissa. Hänellä ei ole omaa työhuonetta, vaan hän on siellä missä opiskelijatkin, käytävillä, luokissa tai vaikka ruokalassa.

– Keskustelu opiskelijan kanssa lähtee usein siitä, että kysyn kuinka opinnot etenevät. Sitten hän vastaa tai ei vastaa – tässä työssä ei pidä olla allerginen sille, että tulee tyrmätyksi. Useimmiten saan kuitenkin kohteliaan vastauksen. Tuosta kysymyksestä on helppo lähteä. Se on tärkeä varsinkin uusille opiskelijoille.

Tarvittaessa oppilaitosdiakonin kanssa voi jutella kahden kesken jossakin rauhallisessa paikassa. Hän voi myös ohjata eteenpäin, vaikka oppilaitoksen psykologille, opinto-ohjaajalle tai kuraattorille.

Pekka Siutilalla ei ole omaa työhuonetta, vaan hän viettää aikaa siellä missä opiskelijat ja oppilaitosten henkilökuntakin. 

 

Amikseen päästään, ei jouduta

Tänään Pekka Siutila on ammattioppilaitos Varian Myyrmäen yksikössä, jossa opiskellaan turvallisuus-, matkailu-, sähkö- sekä  tieto- ja viestintäalaa tai leipuri-kondiittoriksi. Opiskelijat eivät pelkästään opi uusia taitoja vaan kasvavat ammattilaisuuteen.

– Kun tapaan uusia opiskelijoita, sanon aina, että onneksi olkoon opiskelupaikasta. Tämä on avaa sinulle monia portteja. Kun tulet amikseen, se ei todellakaan ole joutumista.

Opintoihin kuuluu myös työharjoittelujaksoja, jotka totuttavat opiskelijat työelämän vaatimuksiin. Pekka Siutila on huomannut, että monilla aloilla imu työelämään on kova. Joitakin Varian opiskelijoita kysellään töihin jo kesken opintojen.

– Tekijämiehille ja -naisille löytyy aina töitä. Jos hoidat hommasi särmästi ja luotettavasti, se huomataan.

 

Oppilaitosdiakoni Pekka Siutila on huomannut, että monia opiskelijoita houkutellaan töihin jo kesken opintojen. Jämptisti hommansa hoitaville osaajille löytyy töitä.

Oppilaitosdiakoni Pekka Siutila on huomannut, että monia opiskelijoita houkutellaan töihin jo kesken opintojen. Jämptisti hommansa hoitaville osaajille löytyy töitä.

 

Kaverista kannattaa pitää huolta

Kaikilla opinnot eivät aina syystä tai toisesta etene. Voi olla vaikeuksia kotona, oppimisessa, ala ei tunnu omalta tai elämässä on muuta murhetta. Oppilaitosdiakonille voi jutella, mutta hän ei soittele perään, jos opiskelijaa ei näy koulussa. Sen sijaan Pekka Siutila tahtoo kasvattaa nuoria yhteisvastuullisuuteen.

– Täällä on oppilashuollon ammattilaisia, jotka voivat ottaa nuoreen yhteyttä, jos häntä ei näy, mutta nuorella ei pidä olla sellaista käsitystä, että on opiskelijoidenkin mielestä ihan sama, ilmestyykö hän kouluun vaiko ei. Kuten seurakunnan työntekijälle hyvin sopii, kannustan nuoria olemaan toisilleen lähimmäisiä: olemaan sellaisia kavereita, joita kiinnostaa, miten toinen jaksaa. 

Monet nuoret toimivatkin näin, osa jopa liiankin hyvin.

–  Jonkin verran on sellaista vertaisuupumista, eli on nuoria, jotka ottavat kompostin roolin. Jos yhdelle tulee liikaa kuormaa toisten auttajana, hänen pitäisi osata ehdottaa kaverille, että pitäisikö sinun jutella vaikka ammattilaiselle, Siutila sanoo.

Varsinkin nuorten vanhemmista saattaa puolestaan tuntua siltä, että nuori ei puhu omista asioistaan. Siutilan mukaan vanhemman rooli on aina vähän vaikeampi, mutta kyllä nuoret aikuisille juttelevat, kunhan heidät kohtaa oikein.

– Nuoret ovat korrekteja, jos heitä kohtaan on korrekti, mutta pitää olla aidosti valmis kuuntelemaan ja puhua heidän kieltään.

Positiivisena muutoksena Siutila on havainnut sen, että nuoret ovat avoimempia kuin aikaisemmat sukupolvet. Esimerkiksi psykologin juttusilla käynti ei ole enää mikään erikoinen juttu.

Kirkon työntekijänä Pekka Siutila haluaa valaa nuoriin aina myös toivoa. Vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, että ala on aivan väärä tai että jokin ongelma on ylitsepääsemätön, asiaan löytyy aina jokin ratkaisu.

Läsnä monessa oppilaitoksessa

Vantaan seurakunnilla on neljä oppilaitosdiakonia ja kolme oppilaitospappia. He työskentelevät ammattioppilaitos Varian eri yksiköissä, kauppaoppilaitos Mercuriassa, Metropolia Ammattikorkeakoulun Myyrmäen yksikössä sekä Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan yksikössä. Heille voi jutella vaikkapa opiskeluun, toimeentuloon tai tulevaisuuteen liittyvistä huolista. Oppilaitosdiakonit- ja papit ovat myös oppilaitosten henkilökunnan tukena. Yhteystiedot löytyvät Vantaan seurakuntien sivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Teksti: Hanna Antila
Kuvat: Marianna Siitonen

Juttu on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Thu Sep 17 16:42:06 EEST 2020