Uutislistaukseen

Assi Karttunen ja Esa Pietilä soittimiensa kanssa. Assi Karttunen ja Esa Pietilä

Ankkabarock järjestetään viidennen kerran Korsossa

20.8.2020 12.00

Korsolaista barokkimusiikkifestivaalia vietetään 4.–6.9.

Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä Ankkabarock syntyi vuonna 2016 Korson kirkon cembalon ympärille. Nimeensä festivaali on saanut vaikutteita korsolaisesta Ankkarock-festarista sekä keskeisestä korsolaisesta maamerkistä, Ankkapuistosta.

 

Barokkifestivaalin avaavat perjantai-iltana barokkityylin uusia muotoja improvisoivat Esa Pietilä ja Assi Karttunen. Lauantain konsertissa puolestaan kuullaan harvemmin esitettyä barokin ajan naissäveltäjien musiikkia Ombra Sonora -yhtyeen esittämänä.

 

Festivaali huipentuu sunnuntaina Ankkabarockin 5-vuotisjuhlakonserttiin, joka kokoaa Vantaan seurakuntien kanttorit kuoroksi. Kuoron ja solistien kanssa soittaa Ankkabarockin vakiokokoonpano, Matias Häkkisen johtama Ensemble Nylandia. Sunnuntai-illan konsertti on seurattavissa suorana myös Korson seurakunnan YouTube-kanavalla.

– Korson seurakunnan kanttorit haluavat ylläpitää korkealaatuisen klassisen musiikin esittämistä järjestämällä vuosittain tasokkaita konsertteja kirkossa. Akustiikaltaan upea kirkkosali tuo parhaat puolet esiin luonnonmateriaaleista valmistetuista, herkkä-äänisistä soittimista. Barokkibuumi ei ole hävinnyt vaan jatkuu edelleen vahvana Suomessa, toteaa festivaalia järjestävän Korson seurakunnan kanttori Airi Saloniemi.

 

Ankkabarockin konsertteihin on vapaa pääsy ja kuhunkin konserttiin myydään käsiohjelmia ovelta 20/10 euron hintaan. Kirkkoon mahtuu tavallista vähemmän yleisöä, jotta turvavälejä voidaan noudattaa.

 

Tarkat tiedot konserteista löytyvät osoitteesta www.ankkabarock.fi.