Uutislistaukseen

Yhteisvastuugolf pelataan Vantaalla 27.8.

Perinteisesti toukokuussa Keimola Golfissa Vantaalla järjestetty Yhteisvastuugolf siirtyi poikkeustilanteen vuoksi elokuulle. Mukaan ehtii vielä!

Kaksi Yhteisvastuukeräyksen sydänlogolla varustettua golfpalloa viheriöllä.

Kuva: Marianna Siitonen.

Jo yhdeksättä kertaa järjestettävässä hyväntekeväisyystapahtumassa pelataan torstaina 27.8. Tapahtuman tuotto lahjoitetaan Suomessa ja maailman katastrofialueilla apua tarvitsevia auttavaan Yhteisvastuukeräykseen.

Osallistujat ovat kuvailleet Yhteisvastuugolfia rennoksi hyvän mielen pelipäiväksi, jonka kautta voi samalla olla tekemässä hyvää. Mukana on ollut sekä yritysjoukkueita että yksityishenkilöitä. Yrityssarjan osallistumismaksu on 350 euroa hengeltä ja 700 euroa joukkueelta. Yksityissarjan osallistumismaksu on 85 euroa hengeltä (yhdistelmäjoukkueissa) ja 170 euroa joukkueelta. Hinta sisältää päivän ruokatarjoilun. Tapahtuman järjestää Vantaankosken seurakunta.

Pelaamaan haluavien pitää ilmoittautua mukaan viimeistään 13.8.

Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoja pelipäivästä www.vantaanseurakunnat.fi/yhteisvastuugolfLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

2020-07-29 08:00:00.0