Uutislistaukseen

Syyskuisessa illassa sanotaan jälleen tahdon

Vantaan Pyhän Laurin kirkossa järjestetään tunnelmallinen vihkitapahtuma Hääyö syyskuussa. Hämärtyvässä syysillassa sanotaan tahdon tällä kertaa perjantaina 18.9.2020

Vihkipari ja pappi seisovat alttarilla.

- Hääyö-tapahtuman avulla on haluttu tarjota tunnelmallinen, arvokas, mutta samalla vaivaton tapa mennä naimisiin pääkaupunkiseudun historiallisilla juurilla, kuvailee Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Ensimmäistä kertaa Hääyötä vietettiin vuonna 2009. Pyhän Laurin kirkon Hääyössä on vuosien varrella viettänyt häitään jo pitkälti yli 300 paria, ja idea vaivattomasta, mutta arvokkaasta vihkitapahtumasta on levinnyt Vantaalta myös muille paikkakunnille.

- On iloittava siitä, että tällä tilaisuudella on pystytty palvelemaan ihmisiä. Hääyö on tietyllä tavalla myös yhteisöllinen myötäonnen ja myötärakkauden tapahtuma, kun paikalla on useampia pareja odottamassa omaa vihkivuoroaan, Silvast sanoo.

Hääyön toteutuksessa tullaan tänä vuonna huomioimaan viranomaisten suositukset koronapandemiaan liittyen ja turvallisuusnäkökohdat. Itse vihkimiset sopivat onneksi Silvastin mukaan hyvin toteutukseltaan myös korona-aikaan. Muutoin illan kulkua ohjataan ja rytmitetään tarvittaessa niin, ettei liikaa ihmisiä ole samoissa tiloissa. 

Silvastin mukaan tyypillistä Hääyössä naimisiin menevää paria ei ole, vaan tarinoita on yhtä monia kuin vihkiparejakin.

- Ikähaarukka ulottuu nuorista ikäihmisiin. On jo pitkään parisuhteessa yhdessä olleita ja uudempia rakkaustarinoita – ja hyvin monenlaisia elämäntilanteita. Osa on löytänyt toisensa jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten, perhe on ehkä kasvanut ja sitten tuntuu siltä, että nyt halutaan mennä naimisiin, ja siihen löytyykin sopiva tilaisuus. 

Pappi Sari Rajala on saanut olla mukana Hääyössä jo useassa roolissa. Opiskeluaikanaan hän työskenteli tilaisuudessa vahtimestarina.

- Nyt olen mukana neljättä kertaa pappina ja Hääyö on vuosittainen suosikkityöiltani. On jännittävää ja kivaa valmistella tapahtumaa, jossa on ihan omanlaisensa taika.  Sitä on vaikea sanoittaa, mutta mukana ovat pimenevä syysilta, ihana keskiaikainen kirkko ja rakkautta. Ja kellään ei ole kaikesta huolimatta kiire.

Rajala miettii hetken kysymystä siitä, eroaako avioituminen Hääyössä muista häistä ja vihkimisistä.

- Kyllä ja ei. Yhtä lailla kesälauantaina kuin tässäkin keskiössä ovat hääpari ja heidän rakkautensa. Jotenkin Hääyössä kuitenkin tuntuu, että aika pysähtyy ja nautitaan kaikin aistein musiikista sekä tunnelmasta. Kirkossa helposti pystyy aistimaan, että Jumala läsnä ja siunaa pariskuntia. Usein tapahtumailtaan on sattunut peräti hyvä sääkin.

Hääyöhön osallistuvien tulee tilata esteettömyystodistukset osoitteesta esteidentutkinta.fi, seurakunnasta tai keskusrekisteristä (esimerkiksi Vantaan seurakuntien keskusrekisteri) viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Niiden lisäksi Hääyöhön mukaan tarvitaan sormukset, henkilöllisyystodistus ja tuleva puoliso.

Nettisivuilla www.vantaanseurakunnat.fi kerrotaan elokuun alussa tarkemmin tilaisuuteen liittyvistä ohjeista osallistujille ja mahdollisista korona-ajan aiheuttamista muutoksista järjestelyihin.

Onko sinulla kysyttävää Pyhän Laurin kirkon Hääyöstä? Ota yhteyttä pappi Terhi Viljaseen terhi.viljanen@evl.fi p. 050 310 6824. Lisää tietoa Pyhän Laurin kirkon Hääyöstä: www.vantaanseurakunnat.fi/perhejuhlat

25.6.2020 11.42