Uutislistaukseen

Kari Koivula ulkoilmassa.

Pääsiäiseen voi valmistautua vaeltamalla hiljaisuudessa Vantaalla

1.4.2020 09.37 Kari Koivulasta kävely on työlle hyvää vastapainoa, ja tätä hyvää hän haluaa jakaa muillekin.

Hiljaisen viikon pyhiinvaelluksia järjestäneen Koivulan mukaan hiljaisuudessa kulkeminen lataa akkuja hälyn täyttämässä maailmassa.

Finanssialalla työskentelevä ­Kari Koivula nauttii siitä, että voi tehdä vapaa-ajalla jotain täysin erilaista. Luonnon hiljaisuudessa käveleminen on yksi sellaisista asioista.

– Viime sunnuntaina kävelin Seutulan kappelilta kotiini Myyrmäkeen. Matkalla tuli vastaan peuroja ja muita luonnonilmiöitä, ja se tuntui tosi mahtavalta.

Koivula on huomannut, että monen ihmisen voi olla nykyään vaikea rauhoittua ja olla hiljaisuudessa tekemättä mitään. Kävely tarjoaa vastapainoa nykypäivän hälylle ja härpäkkeille.

– Vaikka älypuhelin tarjoaa kaikenlaista kiinnostavaa tekemistä, on hyvä välillä laittaa se sivuun. Monet tutkimuksetkin kertovat, että aivot eivät kaipaa jatkuvasti ärsykkeitä vaan niiden pitää saada myös levätä.

Hiljaisen viikon vaelluksen voi tehdä omin päin

Kari Koivulan kiinnostus täydessä hiljaisuudessa vietettävään aikaan sai alkunsa 25 vuotta sitten hänen osallistuttuaan hiljaisuuden retriittiin. Koivula alkoi järjestää hiljaisuuden vaelluksia pääsiäisen aikaan, koska pyhiinvaellus on vanhaa kristillistä perinnettä.

– Minua kiehtoo vaeltamisessa se, että voi samalla kertaa tehdä omaa matkaa omissa ajatuksissaan ja olla osa yhteisöä. Tätä hyvää on mukava jakaa muillekin ihmisille.

– Sitä paitsi vaelluksen pystyy järjestämään pienellä vaivalla vailla mitään kustannuksia. Välillä asioita tehdään liian raskaalla koneistolla, mikä vaatii järjestäjiltä paljon enemmän.

 

Koivulan Hiljaisen viikon vaellus jää tältä vuodelta väliin koronavirusepidemian vuoksi. Jokainen voi kuitenkin kulkea reitin omin päin.

– Elämme eriskummallisia aikoja. Uskon, että vaellus kaikessa hiljaisuudessa luontoa ja omaa mieltä tutkaillen vaikkapa Vantaanjoen varrella lataa akkuja ja antaa voimaa arkeen.

Hiljaisen viikon vaellus on kulkenut Vantaan vanhaa kirkkotietä, joka on osittain Kuninkaantietä. 16 kilometriä pitkä reitti alkaa Vantaan länsirajalta Linnaisten kartanolta ja päättyy Pyhän Laurin kirkolle. Reitin varrella ovat Hämeenkylän kirkko, Vantaankosken ranta, Tuupakan keto, Kirkkokallio ja Tolkinkylän pelto.

– Ajatuksena on ollut, että ainakin osa vaelluksesta on tehty hiljaisuudessa. Jokainen on voinut silloin keskittyä omiin mietteisiinsä. ­Tauoilla on myös pidetty rukoushetkiä, selvittää Koivula.

 

Kari Koivula innostui täydessä hiljaisuudessa vietettävään aikaan 25 vuotta sitten.

Kari Koivula innostui täydessä hiljaisuudessa vietettävään aikaan 25 vuotta sitten.

 

Läheltä löytyy monia kiinnostavia kävelyreittejä

Seuraavan kerran Kari Koivula vetää tuolla samalla reitillä vaelluksen elokuussa Pyhän Laurin kirkon ympäristössä järjestettävien Helsingan keskiaikapäivien yhteydessä.

Joka toinen vuosi Koivula on ollut mukana toteuttamassa myös Pyhän Laurin vaellusta, jonka pääreitti on kymmenen kilometriä. Matkaan on lähdetty Vanhankaupunginkoskelta tai eri puolelta Vantaata, ja vaellus on päättynyt Pyhän Laurin kirkolle.

Koivula kertoo, että vaelluksilla on ollut muutamia kymmeniä osallistujia, nuorista aikuisista kahdeksankymppisiin.

– Nykyään on haasteellista tavoittaa ihmisiä, kun tarjolla on niin paljon muutakin. Olen tavannut laittaa sanaa kiertämään esimerkiksi Facebookin Pyhiinvaellus-ryhmässä.

Koivulan mukaan kyseiset reitit ovat hyvä esimerkki siitä, ettei aina tarvitse lähteä etsimään kiinnostavia asioita kauempaa. Häntä harmittaa, ettei niitä osata hyödyntää tarpeeksi. Tietoa reiteistä löytyy Vantaan seurakuntien nettisivuilta.

– Vantaan seurakunnat on parhaillaan panostamassa paikallisten pyhiinvaelluspolkujen kehittämiseen ja niistä tiedottamiseen. Aluillaan olevasta hankkeesta saadaan lisää tietoa tulevina vuosina.

Vantaalta löytyy myös muita hyviä vaellusreittejä, esimerkiksi luontopolkuja. Niistä saa tietoa kaupungin nettisivuilta.

 

Teksti: Marjo Kytöharju
Kuvat: Marianna Siitonen

Juttu on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä.