Vantaan seurakunnat on mukana perustamassa luonnonsuojelualuetta kahdelle helsinkiläisluodolle

Merenlahdella Helsingin ja Espoon välillä on kaksi luotoa, joilla käy harvoin vieraita.

Morsianluoto sijaitsee Seurasaarenselällä noin 400 metrin päässä Seurasaaresta. Elokuussa 2016 joku kävi luodolla sinisellä moottoriveneellä, otti kolme valokuvaa ja latasi ne Googlen karttapalveluunLinkki avautuu uudessa välilehdessä. On pari puuta, heinää ja kiviä.

Madeluoto sijaitsee pohjoisempana Laajalahdella lähellä Espoon rajaa. Siellä näkyy olevan lähinnä pusikkoa, ruohoa ja kiviä.

Nyt näistä kahdesta luodosta ollaan tekemässä luonnonsuojelualueita.

Luotojen pinta-ala on vaatimaton, mutta niillä on kolme omistajaa: Helsingin kaupunki, Helsingin seurakuntayhtymä ja Vantaan seurakuntayhtymä.

Seurakuntayhtymät omistavat Morsianluodosta yhteensä noin 80 neliömetriä ja Madeluodosta kolme ja puoli neliömetriä.

Olkoot pieniä alueita, mutta linnuille Morsianluoto ja Madeluoto ovat tärkeitä pesimäympäristöjä. Luonnonsuojelualueen perustamisella halutaan turvata juuri lintujen olot.

Helsingin seurakuntayhtymän ympäristömestari Päivi Kiviniemi, onko tämä iso juttu?

– No ei. Ne luodot ovat hyvin pieniä, Kiviniemi vastaa ja nauraa.

– Kaupunki oli tekemässä niistä luonnonsuojelualuetta, ja koska osa luodoista kuuluu Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymille, kummankin seurakuntayhtymän pitää tehdä asiasta päätös.

Miten luonnonsuojelualueen perustaminen vaikuttaisi luotoihin?

– Niistä tulisi lintuluotoja, eli niille ei saisi rantautua. Mutta eipä niille varmaan kukaan haluakaan rantautua.

Joskus on ilmeisesti ollut toisin: kaipa Madeluodon lähellä on ollut hyvät madeapajat, ja ehkä joku villi nuorukainen on karannut morsiamensa kanssa Morsianluodolle.

Vantaan yhteinen kirkkoneuvosto näytti 12. marraskuuta vihreää valoa pienelle merelliselle luonnonsuojelualueelle. Yhteisen kirkkovaltuuston pitää vielä hyväksyä ehdotus. Kirkko Helsingissä päättää asiasta myöhemmin.

Teksti: Topias Haikala
Kuva: Jere Salminen / Helsingin kaupunki

Juttu on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä